Piispa Keskitalon medialausuntoja (Iltalehti 7.2., Kaleva 8.2.) lukiessa herää muutamia kysymyksiä. Mikä on ”kirkon kanta” Erdoğaniin, kun Oulussa 6.2. järjestetty mielenosoitus ei piispan mukaan sitä edusta? Mikä on ”kirkon kanta” kurdikysymykseen, entä ihmisoikeuksiin? Jos mielenosoitus kerran ei edusta ”kirkon kantaa”, niin mikä se kirkon kanta sitten on – ja mistä lähtien kirkolla ylipäätään on näihin asioihin ollut kanta?
Piispan lausuntoja lukiessa herää myös kysymys, millainen on työnantaja, joka työntekijänsä kanssa ensin keskustelematta antaa hänestä henkilöön käyviä arvioita lehdistölle. Esimerkiksi sellaisten henkilökohtaisten ominaisuuksien kuin tunneälyn arvioiminen pitäisi tehdä jossain muualla kuin Iltalehdessä. Asiaan liittyy myös työsuojelullinen näkökulma sekä näkökulmat työntekijän poliittisesta ilmaisunvapaudesta.
Erdoğania kritisoivalle mielenilmaukselle ei koskaan löydy sopivaa ajankohtaa, mikäli yleistä mielipidettä Suomessa haluaa kuunnella. Aihe on tabu, eikä sen esiin nostamisesta ollut luvassa palkintoja. Sen voi huomata, kun käy vilkaisemassa aiheeseen liittyvien uutisten kommenttipalstoja. Piispa osallistui paheksumiseen viemällä sen rakenteelliselle ja autorisoidulle tasolle. Samalla hän sotki ihmisoikeuksia puolustavan mielenosoituksen latteaan kirkolliseen hurskasteluun.
Maanjäristys on hirvittävä katastrofi, ja tapahtuu juuri niillä pitkälti kurdien asuttamilla köyhillä ja epävakailla alueilla, jotka muutenkin kärsivät Turkin politiikasta. Sitä kärsimystä ei piiruakaan poista se, että Suomessa nyt lakattaisiin kritisoimasta Erdoğanin sortopolitiikkaa. Päinvastoin: pitäisi kaikin voimin tukea alueella nousevaa kritiikkiä Erdoğania kohtaan ja vahvistaa siellä toimivia demokraattisia voimia.
Sen sijaan että piispa olisi perehtynyt asiaan, keskustellut ja asettunut sitten ihmisoikeuksien puolustamisen tueksi, hän taipui palautteen ja painostuksen alla ja sortui asettamaan syntipukiksi kirkon työntekijän, jolla on ja pitääkin olla täydet vapaudet ilmaista yhteiskunnallisia kantojaan.