Yleisönosastolla on keskusteltu jätemaksuista ja niiden luonteesta piiloverotuksen muotona. Suomessa kunnallisen jätehuollon järjestelmä on rakennettu niin, että kunnallista jätehuoltoa on erittäin vaikeaa käyttää piiloverotukseen – silloinkin, jos kunta siihen pyrkisi.
Piiloverotuksessa kunta kerää asukkailta sen välttämättömyyspalvelusta tai monopolista ylijäämää ja maksaa sen itselleen osinkona. Tästä on ollut esimerkkejä sähkö- ja vesihuollossa.
Kunnan asukkaiden jätehuollosta ei Suomessa tiettävästi koskaan ole maksettu osinkoa. Mikäli osinkoa maksetaan, sen alkuperä on lähinnä jätelaitoksesta erilliset, markkinaehtoiset tytäryhtiöt, jotka keskittyvät esimerkiksi pilaantuneiden maiden vastaanottoon.
Tämä johtuu siitä, että jätelaki sääntelee tarkasti asukkaiden jätetaksaa ja sen säätämisprosessia. Taksa syntyy jätelaitoksen operatiivisten asiantuntijoiden, jätehuoltoviranomaisten, kunnallispoliitikkojen sekä asukkaiden välisessä dialogissa.
Jätelaki kieltää kunnallisen jätehuollon subventoimisen verovaroin – järjestelmän on toimittava omakustanteisesti jätteen tuottajilta kerätyin maksuin. Taustalla on ympäristöoikeudellinen saastuttaja maksaa -periaate.
Asukkaalta veloitettava tyhjennysmaksu, eli jätteen kuljetukseen ja käsittelylaitoksen porttihintaan perustuva maksu, ei ole ainoa jätehuollossa syntyvä kulu – vain pieni osa niistä. Kehittynyt jätehuolto vaatii paljon infrastruktuuria, kuten käsittelykapasiteetin rakentamisen ja ylläpidon, jäteasemien ja -varastoinnin ylläpidon ja kehittämisen sekä vanhojen kaatopaikkojen jälkihoidon. Lisäksi jätehuollon organisoinnista syntyy hallinnollisia kuluja.
Jätelain esitöissä todetaankin: ”Tällaisista palveluista olisi käytännössä mahdotonta periä jätteen aiheuttamisperiaatteen mukaista palvelun käytön määrään perustuvaa maksua, koska palvelun käyttöä ja kohdentumista yksittäisille asiakkaille ei voida määrittää tai valvoa”. Tämän vuoksi jätelaissa on mahdollisuus periä asukkailta perusmaksua.
Jätehuollossa on olennaista huomata, että se on erittäin infrastruktuuripainotteista. Suurimmat investoinnit kohdistuvat jätteen käsittelyyn – ei jätteen kuljettamiseen. Jätehuolto on jätteenkäsittelyn varassa. Kuljetusyrityksetkään eivät voi toimia, jollei ole paikkaa, johon kerättyä jätettä voi viedä.
Kunnalliset jätelaitokset ovatkin perustettu jätteenkäsittelyinfrastruktuurin ylläpitämiseksi ja takaamiseksi.
Kunnan jäteyhtiö ei kilpaile jätteenkuljetusyritysten kanssa. Se kilpailuttaa palveluita, muun muassa yksityisten yritysten jätteenkuljetuksia. Kiertokaaren vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan sen 16 miljoonan euron liikevaihdosta 9 miljoonaa on ostopalveluja. Yhtiön liikevaihdosta valtaosa suuntautuu ulospäin, ei yhtiöön itseensä – ja pyöreä nolla sen omistajiin. Jos piiloverotusta on, yhtiön tilinpäätöksestä sitä ei näy.
Osingonmaksusta päättävät osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön omistajat eli kunnat ja niiden poliitikot – ei yhtiö itse. Tähän ei olla kunnissa jätehuollon osalta tiettävästi koskaan lähdetty. Siitä kannattaa pitää kiinni jatkossakin.
Jätetaksan asettaminen on yllättävänkin demokraattinen prosessi. Siitä sopiikin käydä kansalaiskeskustelua. Mutta keskustelussa on pidettävä mielessä taksan reunaehdot: omakustanteisuus, infrastruktuurin pitkän aikavälin investoinnit, subventiokielto verovaroin, eikä vähäisimpänä: se, että vaatimukset jätehuollolle kiristyvät jatkuvasti.
Toimintavarmuus poikkeusoloissa sekä uudet lakisääteiset kierrätys- ja erilliskeräystavoitteet edellyttävät jatkuvaa investointia jätehuoltojärjestelmän ja infrastruktuurin kehittämiseen. Siksi kustannukset eli asukkaiden maksut nousevat.
Vaatimuksiin ei kuitenkaan voida vaikuttaa kuntatasolla, vaan ne ovat kansallisia ja etenkin EU:n laajuisia asioita.
Matias Penttilä
Lakimies, Suomen Kiertovoima ry
Oulussa syntynyt ja 22 vuotta asunut