Iranin kesäkuinen ohjusisku Weizmann-instituuttiin Israelin Rehovotissa ei ollut hyökkäys rakennuksia vastaan. Se oli hyökkäys tieteen ydintä vastaan.
Weizmann-instituutti on vuosikymmenten ajan ollut maailmanlaajuisesti arvostettu tutkimuslaitos – paikka, jossa on kehitetty hoitoja syöpään, edistetty geenitutkimusta ja rakennettu yhteistyötä yli kansallisten, kielellisten ja ideologisten rajojen. Kun siihen kohdistettiin isku, kyse ei ollut vain geopoliittisesta välikohtauksesta. Kyse on hyökkäyksestä toivoa, sivistystä ja yhteistä tulevaisuutta vastaan.
Yli 45 laboratoriota tuhoutui. Tutkimustuloksia, korvaamattomia näytteitä ja miljoonien arvoisia laitteita menetettiin. Vuosien työ mureni yhdessä yössä.
Kukaan ei kuollut – mutta jotain kuoli. Rikkoutui usko siihen, että tiede olisi suojassa, että pommit eivät yltäisi sinne, missä rakennetaan rauhaa, terveyttä ja ymmärrystä.
Tapahtuma ei noussut suurten medioiden otsikoihin. Tieteen tappio jäi toisten uutisten varjoon, vaikka kyseessä oli yksi maailman johtavista tutkimuslaitoksista. Ehkä juuri siksi tämä isku tuntui erityisen lohduttomalta: Se oli isku, johon ei vastattu.
Ja silti – synkkyyden keskelle syttyi valoa. Tutkimuslaitokset ympäri maailmaa tarjosivat laboratoriotilojaan, näytteitä ja yhteistyötä. Euroopan tutkimusneuvosto ei vetänyt rahoitusta pois. Tiedeyhteisö osoitti, ettei se tunne rajoja eikä käännä selkäänsä vaikeuksien edessä.
Sota ei ole ratkaisu. Se ei tuo voittajia – se tuo raunioita. Ja tiede, joka rakentaa, yhdistää ja parantaa, ei ole turvassa sodassa. Kun tiedettä vastaan hyökätään, kyseessä ei ole paikallinen menetys. Menetys on yhteinen. Emme menetä vain rakennuksia vaan toivoa, mahdollisuuksia ja tulevaisuutta.
Tuula Ritamäki-Pollari
KM, Valkeakoski