Tänä vuonna Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Sana kulttuuri (lat. cultura, viljely) tarkoittaa alun perin maanviljelyä, mutta on laajentunut tarkoittamaan ihmisen hengen, mielen ja yhteisön viljelyä, tietää Wikipedia kertoa.
Kun kerroin jälkipolvelleni, että olin kesällä 1963 traktorikynnön SM-kilpailuja katsomassa Tuomarinkylän kartanossa Helsingissä, se herätti heissä hilpeyttä. He kuvittelivat, että oli ollut vastaava kesätapahtuma kuin eukonkanto-, suopotkupallo- ja saappaanheittokilpailu. Perilliseni kertoivat luulleensa, että kyntökilpailussa ajetaan kaasu pohjassa ja nopein voittaa.
Lämpenin valistamaan heitä, että kyseessä oli ihmiskunnan historian varhaisin kulttuuritapahtuma, jonka juuret menevät kymmentuhatta vuotta taaksepäin Kaksoisvirtainmaahan, Mesopotamiaan (kreik. ”virtain välinen maa”). Silloin ihminen siirtyi metsästäjä-keräilijästä kasvattamaan ruokaa, ja kun sitä nyt oli riittävästi, hengissä säilymisen edellytykset lisääntyivät ratkaisevasti.
Toinen vastaavanlainen potku väestönkasvuun oli niin sanottu ”teollinen vallankumous”.
Hengen kulttuurin saralla 1700–1800 elettiin kulttuurin kulta-aikaa. Kerrotaan, että silloin pappien toimeentulo koostui kymmenyksistä ja pappilan peltojen viljelystä. Keski-Suomessa syksyisin sadonkorjuun jälkeen kivisiä peltoja kynnettäessä, kuului kyntäjien suusta ”painokelvotonta tekstiä”. Oli samanaikaisesti kahdenlaista kulttuuria paikkakunnalla.
Kun nyt Oulun kulttuurivuonna kävin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä katsomassa puolitoistatuntisen stand-up-komiikkaa, joka koostui pääasiassa kaksimielisyyksistä, vahvistui käsitys, että kulttuuria on todella monenlaista.
Eino Heikkinen
Oulu