Yhdysvalloissa on alkanut toden teolla valmistautuminen ensi vuoden marraskuussa järjestettäviin presidentin- ja kongressivaaleihin. Tuon vaalin tuloksella voi arvioida olevan huomattava merkitys sille, millaisia tavoitteita Yhdysvallat itselleen asettaa seuraavien neljän vuoden aikana.
Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kampanjoinnin painopiste on perinteisesti talous-, sosiaali- ja koulutuspolitiikassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset saavat paljon pienemmän painoarvon, osin siitäkin syystä, että myös Yhdysvaltain ulkopolitiikka on pitkälle ulkoisiin ärsykkeisiin vastaamista pienellä liikkumavaralla.
Vaalikampanjan lähtökohdat ovat pääpuolueissa erilaiset. Demokraatit toivovat jatkoa Barack Obaman kahdeksalle vuodelle. Siksi he tukevat melko yksituumaisesti entisen ulkoministerin Hillary Clintonin ehdokkuutta. Se, että hänen puolisonsa Bill Clinton oli presidenttinä kaksi kautta 1990-luvulla, on hänen kannaltaan sekä vahvuus että rasite.
Republikaanien ehdokastilanne on paljon monimutkaisempi. Kilpailuun on tähän mennessä tullut jo kaksitoista ehdokasta, ja useampi todennäköinen ehdokas ei ole vielä edes ilmoittautunut mukaan.
Ehdokkaiden runsaus pitää puolueen julkisuuden valokiilassa, mutta voi antaa myös sellaisen kuvan, että puolue ei ole tällä hetkellä kovinkaan yhtenäinen.
Hillary Clintonin ehdokkuuden voi kaataa vain hänen kampanjansa täydellinen epäonnistuminen. Että näin kävisi, on kuitenkin hyvin epätodennäköistä. Jo tässä vaiheessa hänen ehdokkuuttaan tukee eri mittausten mukaan yli 60 prosenttia demokraateista. Clinton on ollut Yhdysvaltain politiikan keskiössä jo yli kaksi vuosikymmentä ja tuntee näin politiikan kiemurat hyvin.
Republikaanien keskuudessa kolme ehdokasta vaikuttaa ottaneen pienen etumatkan. Entinen Floridan kuvernööri Jeb Bush näyttää olevan heistä poliittisilta kannoiltaan maltillisin. Isän ja isoveljen varjot saattavat kuitenkin varjostaa liikaa hänen kampanjaansa. Toisaalta hän on Clintonin tapaan rahoittajien suosiossa ja tuntee hyvin myös politiikan arkipäivää.
Floridan senaattori Marco Rubio on pääehdokkaista lähimpänä niin sanottua teekutsuliikettä. Hän on senaatissa edustanut erityisesti Yhdysvaltain kuubalaisia, jotka ovat perinteisesti hyvin vanhoillisia.
Yhdysvaltain ja Kuuban välien asteittainen normalisoituminen voi kuitenkin vähentää Rubion vetovoimaa. Lisäksi tiedetään hyvin, että äänestäjien enemmistö ei jaa teekutsuliikkeen edustamia ihanteita.
Wisconsinin kuvernööri Scott Walker ei ole vielä virallistanut ehdokkuuttaan mutta tehnee sen lähiaikoina. Hän on useimmissa kyselyissä jo kolmen suosituimman ehdokkaan joukossa.
Poliittisesti Walker asettuu Bushin ja Rubion välimaastoon ja saattaa hyötyä näiden kahden välisestä kilpailusta ja nokittelusta. On oletettavissa, että muut ehdokkaat putoavat kisasta jo huomattavasti aikaisemmin.
Hillary Clintonin valinta presidentiksi ensi vuoden marraskuussa merkitsisi sitä, että Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ei tapahtuisi kovin suuria muutoksia. Toisaalta näyttää siltä, että Obaman ulkopoliittiset saavutukset jäävät melko vähäisiksi. Terrorismia ei ole saatu kukistettua, suhteet Venäjään ovat muuttuneet jännitteisiksi, Lähi-idän kriisi on yhä ratkaisematta ja suhteet eurooppalaisiin liittolaisiin ovat korrektit mutta muodolliset.
Republikaanien ulkopoliittista linjaa on vaikeampi hahmottaa, koska ehdokkaiden näkemykset ovat erilaiset. Historia on kuitenkin osoittanut, että republikaanit ovat yleensä edustaneet realistista ja demokraatit idealistista koulukuntaa. Tästä johtuen republikaanit ovat perinteisesti tulleet paremmin toimeen Venäjän (aikaisemmin Neuvostoliiton) ja Kiinan kaltaisten maiden kanssa, demokraatit taas eurooppalaisten liittolaisten kanssa.
Olisiko republikaanien kilpailua niukasti johtava Jeb Bush selkeästi erilainen ulkopolitiikan johtaja kuin veljensä, joka oli virkakautensa lopussa yksi Yhdysvaltain historian kaikkein epäsuosituimpia presidenttejä? Hän on esimerkiksi sanonut, että olisi toiminut Irakin suhteen samalla tavoin kuin veljensä ja että kansainvälisen terrorismin torjunnassa Yhdysvaltain tulee pitää kiinni omista eduistaan. Myös hän on sitoutunut tukemaan Israelia.
Kovin syvällisiin ulkopolitiikkaa koskeviin analyyseihin ei tässä vaiheessa ole vielä mahdollista mennä. Tilanne alkaa selkiytyä vasta ensi keväänä, ja maaliskuun 1. päivän eli supertiistain monet esivaalit ratkaissevat pitkälle sen, ketkä ovat mukana marraskuun 8. päivän vaaleissa. Jo sitä ennen moni mukaan ilmoittautunut on rahoitusvaikeuksien takia luopunut kampanjastaan.
Kaikki merkit viittaavat joka tapauksessa siihen, että kamppailu Valkoisen talon isännän tai emännän paikasta tulee olemaan tiukka.
Kirjoittaja on Helsingin ja Tampereen yliopistojen valtio-opin dosentti.