Kari Kannala kehottaa kirkolliskokouksen edustajia pohtimaan arvojensa perusteita ja juuria, kun kysymys on siitä, pitäisikö samaa sukupuolta oleville järjestää kirkkohäät (Kaleva 15.5./Lukijalta). Mielestäni kysymys on aiheellinen.
Kristillinen usko perustuu Raamattuun, eikä "ajan henkeen". Se tuomitsee yksiselitteisesti homoseksuaalisen käyttäytymisen. Me emme pidä sitä ihmisten vaan Jumalan sanana, ja siksi homous on yhä syntiä.
Jos Raamattu todella on Jumalan sanaa, ei ole väliä, onko se kirjoitettu muinaisessa paimentolaiskulttuurissa vai ei. Jos kristillisestä, Raamattuun perustuvasta avioliittokäsityksestä voidaan neuvotella, mikä kaikki muu on neuvoteltavissa? Jos Raamattu on Jumalan sanaa, siitä ei voida neuvotella.
Jos kirkon oppi ja käytänteet eivät saa perustua Raamattuun, niin mihin sen oikein pitäisi sitten perustua? Kristillinen kirkko, jonka arvot perustuvat sekulaariin humanismiin, olisi looginen mahdottomuus, samalla tavalla kuin naimisissa oleva poikamies. Jos kirkko ei enää opeta Raamatun mukaisesti, sen tehtäväksi jäisi homojen vihkimisen lisäksi korkeintaan spiritismi-istuntojen, joogaretriittien ja hevimetallikonserttien järjestäminen.
Kirkko, joka ei opeta Raamatun mukaisesti, ei enää ole mikään kirkko. Homoille ei haluta kirkkohäitä. Heille halutaan häät rakennuksessa, joka näyttää ulkoisesti kirkolta, mutta ei ole kirkko.
Mielestäni Kannalan käyttämät argumentit ovat kyseenalaisia. Ottamalla esille islaminuskon ja Koraanin, hän kääntää keskustelun sivuraiteille. Vaikka Salomolla oli tuhat vaimoa, se ei tee homoudesta hyväksyttävää, sillä kyseessä oli heteroseksuaali suhde. Sitä paitsi moniavioisuus ei kuulunut alkuperäiseen luomisjärjestykseen.
Kirjoittaja kritisoi kirkon nykyistä avioliittokäsitystä siitä, että se perustuu Aatamin ja Eevan luomiseen, jota hän pitää pelkkänä myyttinä. Tälle ajatukselle ei löydy tukea Raamatusta. Itse asiassa siellä on sukuluetteloita, joissa Jeesus esitetään Aatamin jälkeläisenä suoraan alenevassa polvessa.
Kautta koko Raamatun Genesiksen hahmoista ja tarinoista puhutaan historiallisina henkilöinä ja tapahtumina. Jos Raamattu on totta, Genesis ja Aatamin ja Eevan luominen on totta ja homojen vihkiminen on väärin, eikä kirkkoa voida syyttää siitä, ettei se vihi homoja.
Jos taas Raamattu ei ole totta, kirkolla ei ole mitään syytä olemassaololleen, ja se voitaisiin turhana lakkauttaa. Tällöin olisi älytöntä syyttää tarpeetonta kirkkoa siitä, ettei se vihi joitakin avioliittoon.
Kirjoittaja väittää, että juutalainen kulttuuri oli ”primitiivinen” ja hehkuttaa antiikin Kreikan ja Rooman ”edistyksellistä” kulttuuria, jossa homoseksuaalisuus oli maan tapa. Hän jättää mainitsematta sen, että kyseisessä ”edistyksellisissä” kulttuurissa vauvat jätettiin monesti heitteille nääntymään kuoliaaksi.
Miksi Kannalan kaltainen ateisti, jonka mielestä kirkko on muinaisjäänne, välittää niin paljon siitä, saavatko homot kirkkohäät? Miksi hän haluaisi kenenkään astuvan jalallaankaan kirkkoon? Humanistien mielestä kaikki, mistä he eivät ole samaa mieltä kristittyjen kanssa, on ”seemiläistä suvaitsemattomuutta”.
Lopussa hän ottaa natsikortin esille ja osoittaa olevansa se, joka on oikeasti suvaitsematon.
Iivari Karjula
Kempele