Hallituksen esitys uudeksi alueidenkäyttölaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana. Tuulivoimateollisuus on aloittanut massiivisen lobbauksen estääkseen alueidenkäyttölain uudistuksessa esitetyt tuulivoimaloiden vähimmäisetäisyydet asutukseen. Väitetään, että esitetyt vähimmäisetäisyydet johtaisivat miljardien suuruisten investointien karkaamiseen Suomen rajojen ulkopuolelle.
Liian lähelle asutusta rakennettu jättimäinen tuulivoimala pilaa asumisviihtyvyyden ja heikentää asunnon arvoa. Lausuntokierroksella olleen esitysluonnoksen mukaan vähimmäisetäisyyden asutukseen olisi oltava kahdeksan kertaa tuulivoimalan kokonaiskorkeus. Etäisyysvaatimuksesta voitaisiin poiketa maanomistajien suostumuksella.
Tuulivoimaloita on rakennettu 800−1 000 metrin etäisyydelle asutuksesta. Esitetty kahdeksankertainen vähimmäisetäisyys tarkoittaisi siis sitä, että esimerkiksi 250 metriä korkea tuulimylly pitäisi rakentaa vähintään 2 000 metrin päähän asutuksesta, ja 350 metriä korkea mylly 2 800 metrin päähän asutuksesta.
Julkisessa keskustelussa on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle se, että hallituksen esitysluonnoksessa esitettyä vähimmäisetäisyyttä ei sovellettaisi, jos tuulivoimarakentamista koskeva kaava sijoittuisi maakuntakaavan tuulivoimaloiden alueelle. Lakiehdotuksen tarkoituksena onkin ohjata tuulivoiman sijoittumista maakuntakaavoissa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille.
Maakuntakaavoihin varattuja tuulivoima-alueita lienee noin kolminkertainen määrä jo rakennettuun tuulivoimaan verrattuna. Ei siis mikään vähäinen määrä. Maakuntakaavoihin merkityt alueet voidaan rakentaa vanhoilla etäisyyssäännöillä. Rakennettavaa riittää vielä pitkään.
Pitäisikö suunniteltu kahdeksankertainen vähimmäisetäisyys asutukseen laajentaa koskemaan myös maakuntakaavojen tuulivoima-alueita. Tällöin päästään perehtymään oikeaan ongelmaan eli siihen, mitä tapahtuu tuulivoimarakentamisessa tällä hetkellä.
Maakuntakaavat eivät tunnu kuntia kiinnostavan. Ne ovat yrittäneet kaavoittaa kiinteistöverojen toivossa tuulivoimapuistoja niin paljon kuin suinkin mahdollista välittämättä tuulimyllyjen asutukselle aiheuttamista haitoista. Selvää on, että asukkaiden vähäisiäkin oikeuksia poljetaan, jos uuteen alueidenkäyttölakiin ei tule edes nyt esitetyn kaltaista tuulivoimaloiden vähimmäisetäisyyttä asutuksesta.
Tuulivoimapuistojen ja niiden kymmenien kilometrien voimalinjojen kokonaisvaikutuksista mikään taho ei ole selvillä eikä vastuussa. Tässä olisi keskustelun aihetta.
Olen jo aikaisemmin esittänyt tuulivoimalain säätämistä. Vain koko maata koskevan lain avulla on mahdollista saada jotain järjestystä tuulivoimarakentamiseen ennen kuin koko Suomi on täynnä epämääräisiä myllyalueita ja niiden sinne tänne risteileviä valtavia voimalinjoja.
Kari Tuomela
Oulu