Oulun sivistyslautakunnan keskittävä päätös kouluverkosta on surullinen osoitus siitä, kuinka kaupungin päätöksenteossa katse on kääntynyt pois ihmisistä, lapsista ja Oulun reuna-alueista.
Päätöksiä perustellaan jälleen kerran tehokkuudella ja säästöillä, mutta todellisuudessa kyse on lyhytnäköisestä keskittämispolitiikasta, jossa kylät ja perheet jätetään kylmästi sivuun.
Kun Aseman- ja Martinniemen koulujen ala-asteet ajetaan alas, Huttukylän koululle kirjoitetaan jo seuraava menolippu.
Kun useita kouluja lakkautetaan tulevien vuosien aikana, viestii Oulu siitä, että reuna-alueiden elinvoima ja asukkaat eivät paina päätöksenteossa mitään.
Jokainen koulun lakkautus tarkoittaa pidempiä koulumatkoja, kuljetuskustannuksia, lisääntyvää tuen tarvetta, heikompaa yhteisöllisyyttä ja epävarmuutta lapsiperheille. Samalla katoaa pala alueiden identiteettiä, kylän toimintakeskus ja vetovoima.
Kaikkein käsittämättömintä on kuitenkin Heinätorin erityiskoulun kohtelu. Heinätorin yksikön lakkauttaminen ja toimintojen siirtäminen Merituulen Ankkurin tiloihin osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä erityislasten tarpeista.
Nämä lapset eivät ole mitään numeroita excel-taulukossa. He tarvitsevat turvallisen, tutun ja heidän tarpeisiinsa rakennetun oppimisympäristön.
Heinätorin erityiskoulu on monelle lapselle ainoa turvapaikka, jossa he voivat oppia, kasvaa ja saada tarvitsemansa tuen. Tärkeää on tiedostaa sekin, että nämä lapset eivät myöskään kilpaile paremmuudesta, vaan ovat tasavertaisia keskenään.
Heinätorin erityisopettajat puolestaan tuntevat koulun lapset, heidän persoonalliset erityispiirteet ja haasteet jo pidemmältä aikaa. Monilla erityislapsilla on autisminkirjon piirteitä, jotka voivat olla hyvin moninaisia ja vaativat henkilökunnan täsmäosaamista.
Erityislasten arkea ei voi jatkuvasti repiä auki säästöjen nimissä. Jokainen muutos, siirto ja epävarmuus kuormittaa paitsi lapsia, myös vanhempia, joilla on jo valmiiksi tavallista enemmän haasteita arjessaan. Heinätorin nykyinen erityiskoulun paikka luo turvalliset puitteet erityislapsille ja he tarvitsevat ja ansaitsevat oman koulunsa.
Oulun nykyinen linja näyttää olevan, että kaikki pitää keskittää suuriin yksiköihin hinnalla millä hyvänsä. Viime aikoina on voitu lukea mediasta, kuinka lasten ja nuorten väkivalta on lisääntynyt. Kouluihin ja päiväkoteihin on jouduttu hankkimaan jopa suojavarusteita henkilökunnalle.
Pienet koulut tarjoavat monelle lapselle rauhallisemman, yhteisöllisemmän ja paremman ympäristön oppia. Pienemmissä kouluissa tilanteet havaitaan varhaisemmin, jolloin niihin voidaan myös puuttua nopeammin.
Monet kyläkoulut sijaitsevat luonnonläheisessä, maaseutumaisessa ympäristössä, mikä mahdollistaa myös monipuolisemman oppimisympäristön ja mielekästä tekemistä välitunneilla.
Nämä keskittämispäätökset ovat lyhytnäköisiä ja pahimmillaan maksavat enemmän, kuin tuovat säästöjä.
Lapsia, perheitä ja erityisoppilaita ei saa uhrata epävarman säästöpolitiikan alttarille. Oulun kaupungilla olisi vielä mahdollisuus perua nämä virheet.
Toivottavasti kuntapäättäjiltä löytyy siihen myös viisautta ja ennen kaikkea rohkeutta.
Merja Rasinkangas
kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (ps.)