Viime vuonna näimme isoja teeriparvia, nyt ei sattunut olemaan yhtä hyvä tuuri, kertovat Oulun Pateniemessä asuvat Taina, 67, ja Pauli Säteri, 72, viikonlopustaan Iso-Syötteen maastossa.
Säterit nauttivat Syötteellä murtomaahiihdosta ja luonnon tarkkailusta. He lähtivät maastoon kello 10 tietämissä ja palasivat majalle kello 16 maissa. Kilometrejä päivän aikana kertyi useita kymmeniä.
Ja vaikka hiihtoretken jälkeisenä päivä aurinko heti aamutuimaan houkutteli taas ladulle, Säterit pysyivät päätöksessään ja pitivät vapaapäivän. "Aivan yhtä tärkeää kuin liikkuminen, on myös lepo", Pauli Säteri sanoo. Hän puhuu kilpahiihtäjänkin kokemuksella.
Kilpahiihto jäi lääkärin määräyksestä 1980-luvulla, mutta murtomaahiihdossa kilometrejä on yhdessä vaimon kanssa kertynyt vuosittain noin 1 500. Tänä talvena alku ei ollut lupaava lumen vähyyden takia. Nyt tilanne on korjaantunut ja puhtaat hanget houkuttavat pariskuntaa ladulla harva se päivä.
Säterit lähtevät matkaan tavallisesti kello yhdeksän tietämissä aamulla. Lähin latu alkaa noin kilometrin päässä kotoa. Tähän aikaan talvesta he hiihtävät mielellään metsissä ja nauttivat Oulun hyvinhoidetuista ja myös valaistuista laduista. Monet niistä on tarkoitettu sekä perinteisen että luistelutyylin harjoittajille.
Ja hiihtäjiä Oulussa riittää. Säterit ovat havainneet murtomaahiihdon saaneen uusia ja myös nuoria ystäviä. Näin on käynyt omassakin perheessä. Vaikka nyt jo aikuiset tyttäret eivät kouluaikoina hiihdosta kovin innostuneet, nykyään vanhemmat ja tyttäret miehineen käyvät yhteisillä hiihtoretkillä Lapissa. Toistaiseksi lapsenlapset eivät vielä ole lajista innostuneet, mutta isovanhemmat uskovat, että niin käy ennemmin tai myöhemmin.
Hyvät varusteet tarpeen
Säterit osallistuivat aikaisempina vuosina Tervahiihtoon. Pauli hiihti 75 kilometriä ja Taina neljäkymppiä. Nykyään talven kohokohta on Lapin retki. Mieluisimmaksi paikaksi on osoittautunut Ylläs. Myös Pallaksen läheisyydessä sijaitsevan Jerisjärven maasto miellyttää heitä.
Etenkin pitkillä matkoilla hyvät varusteet ja oikea pukeutuminen takaavat retken onnistumisen. Nykymonoissa jalat eivät kastu, eikä villasukkiakaan kaivata. Liikaa vaatetta ei hiihtoretkelle kannata pukea. Viisaampaa on ottaa ylimääräinen pusero reppuun. Repussa kulkevat vaivatta myös pieni suolainen välipala ja makea mehu.
Pauli Säteri harmittelee sitä, ettei uusissa hiihtopuseroissa ole sisätaskua. Se on kuitenkin tarpeen pelkästään ajokorttia ja rahaa varten. Vyölaukku ei sisätaskua korvaa. Vyötäröllä pyöriessään siitä on usein enemmän haittaa kuin hyötyä.
Lajin uutuutta, suksiteippiä, he eivät ole kokeilleet. Suksien voitelu hoituu heillä pakkas- ja lauhakelin voiteilla. "Kun voidetta levittää tasaisesti suksen keskelle useita kerroksia, ongelmia ei tule", Pauli Säteri selittää.
Erikoisen iloisia he ovat nykyajan sauvoista, jotka pysyvät kädessä ilman puristusotetta. Niiden ansiosta hiihto onnistuu silloinkin, kun kädessä on reumaa tai muuta vikaa.
Taina Säteri kertoo, että monet ikätovereista ovat valitelleet sitä, että kun edellisestä hiihtoretkestä on kymmeniä vuosia, ladulle lähdön estää pelko hiihtotekniikan unohtumisesta. Tainasta pelko on turha ja hän uskoo, että tekniikka palautuu jo ensimmäisen päivän aikana.
Pauli korostaa sitä, että parempi on hiihtää useammin ja lyhyitä matkoja kuin tavoitella kymmenien kilometrien saldoa. "Oikealla tekniikalla, liuttamalla mahdollisimman pitkään, jaksaa matkata pitkiäkin reittejä. Kysehän on periaatteessa painon siirrosta sukselta toiselle. Ja jos sen tekee mahdollisimman rentona, voimaa ei tarvita", hän selittää.
Ensi vuoden alussa Säterin pariskunta on tehnyt yhteisiä hiihtoretkiä 50 vuoden ajan. Niistä kertovat myös hyvä kunto ja iloinen mieli. Huhtikuussa he siirtyvät nauttimaan hiihdosta meren jälleen. "Tunnelma on sama kuin tunturilla hiihtäisi", he iloitsevat.