Helteisenä kesäkuun päivänä hikipisarat kirpoavat kasvoille, kun riennämme kohti Oulun Toppilan Kotipizzaa. Lounasaika on juuri loppunut, joten pitseriassa on hetken aikaa rauhallista.
Hiljaisuus on kuitenkin vain hetkellistä, sillä pian pitseriaan saapuu joukko nälkäisiä maistamaan tämän kesän uutuuspizzaa, joka on suunniteltu varta vasten pohjoissuomalaisten makuhermoille.
Uutuuspizzan reseptin takana ovat Kotipizzan luova johtaja Risto Mikkola sekä Kotipizzan laatu- ja tuoteturvallisuuspäällikkö Heikki Sikström.
’’Pohjoisen aktiiviset Kotipizza-yrittäjät toivat ilmoille ajatuksen paikallisesta pizzasta, jolla korostaa ylpeyttä kotiseuduista. Siispä lähdimme yhdessä Heikin kanssa Ouluun tutustumaan paikallisiin tuottajiin’’, Risto Mikkola kertoo.
Uutuuspizzan reseptiä on kypsytelty pitkään.
”Välillä homma on mennyt aivan villiksi ja ideoissa on väläytelty älyttömiä juttuja – yksi täyte-ehdotus oli esimerkiksi rössypottu. Siinä vaiheessa minäkin meinasin jo toppuutella, että eihän tämä tule ikinä menemään kaupaksi, ainakaan kenellekään muulle kuin minun ikäisilleni”, Oulun Toppilan Kotipizza-yrittäjä Veli-Pekka Laakso kertoo ja repeää nauramaan.
Kesällä 2023 uutuuspizza Pohojosen Pastrami on viimein valmis maistettavaksi. Pääraaka-aineena ei ole rössypottu, vaan lähellä tuotettu, erittäin laadukas Viskaalin Pastrami.
Pohojosen Pastrami -pizzan täytteinä ovat tuore punasipuli, kotimainen rucolanverso, Viskaalin tilan Pastrami ja Parmesanjuusto. Makumaailman hioo täydelliseksi Kotipizza-juusto sekä pohjakastikkeena toimiva Kotipizzan tomaattikastike yhdistettynä valkosipulimajoneesiin.
Uudenlainen pizza tuo esiin paikallisia huipputuotteita korostaen samalla tuttuja Kotipizzan makuja. Siksi Pohojosen Pastrami -pizzassa tarjoillaan juuri oululaisen Viskaalin herkullista Pastramia.
Reseptiä hiottiin aivan viime metreille asti, sillä makujen tuli sointua yhteen oikealla tavalla niin ettei yksikään vivahde peitä liikaa muita alleen.
’’Pohojosen Pastramin makumaailma on täyteläisen savuinen, jossa Pastramin maku tulee kauniisti esille. Tämä pizza kunnioittaa paikallisia raaka-aineita sekä korkeaa laatua. Se kertoo ylpeydestä omaan tekemiseen’’, Risto Mikkola kuvailee.
Arvovaltainen raati antaa tuomionsa
Nyt Kotipizza on asettanut Pohojosen Pastramin tiukan tulikokeen eteen ja kutsunut paikalle Oulun legendaarisen Känkky-ryhmän jäseniä maistamaan pizzaa – ja kertomaan siitä rehellisen mielipiteensä.
”Jännittää. Saapa nähdä, miten tässä käy. Kyllä luotto on silti kova – on se vain tosi hyvä pizza”, Toppilan Kotipizzan Veli-Pekka Laakso miettii ennen arviointia.

Ajoitus on mietitty tarkkaan ja raati on kutsuttu paikalle tasan kello kolmeksi. Kaikki raadin jäsenet saapuvat kuitenkin paikalle jo hyvissä ajoin ennen kolmea – janoisina, nälkäisinä ja malttamattomina. Pohojosen Pastramia on ehditty jo odotella.
Paikalle saapuu Jari & Friends -YouTube-kanavastaan tuttu Jari sekä kaveri Pasi, joilla molemmilla on takanaan kunnioitettava määrä erilaisia pizza- ja grilliarvosteluita. Paikalle on tullut myös nimettömänä pysyttelevä, paikallisesti merkittävä ja mainetta niittänyt grilliruokien testaaja, joka ei halua paljastaa kasvojaan anonymiteetin vuoksi. Pöydän päätyyn istuutuvat myös Susanna ja Jenzi.
Odotukset ovat korkealla.
"Eihän se voi olla kuin hyvvää", Pasi miettii ääneen pöytään istuutuessaan.
Ensipuraisun jälkeen kuuluukin spontaani reaktio:
"No on kyllä hyvvää!" Jari sanoo.
"O! Tämä ei ole ollenkaan semmoinen rasvainen, raskas eikä liian suolainen", Pasi sanoo.
"Hyvin tasapainoinen. Itsekään en yleensä tykkää että tuota nurmikkoa laitetaan joka paikkaan, mutta tässä se toimii. Se tuo raikkautta tähän. Ja sipulit tuovat sopivasti hapokkuutta kokonaisuuteen, sopii hyvin", Jari täydentää.
"Punasipuliahan voi laittaa vaikka aamupuuroon", Pasi kommentoi.
Mitä mieltä känkkyraati oli Pohojosen Pastramista?
"Äärettömän hyvä pizza, jatkoon! Maku on hyvin tasapainoinen – ei yhtään tunkkainen tai paksu, vaan sopivan raikas. Ihan varteenotettava vaihtoehto, kun yleensä se on Special Opera, minkä Kotipizzassa otan. Yksi piste lähtee siitä, että juustonystävänä olisin kaivannut juustoisuutta ihan himpun verran enemmän: 4/5" -Jari
"Eipä ole hetkeen tullut syötyä näin hyvää pizzaa. Kyllä tässä kokonaisuus on todella hyvä. Tämä ei ollut yhtään liian suolaista tai paksua vaan mukavan kevyt. Juustoa olisin minäkin kaivannut ihan vähän lisää. 4/5" -Pasi
"Tosi hyvän makuinen. Ja minun mielestäni juustoa on ihan tarpeeksi. Jos tekisin tällaista kotona, laittaisin päälle vielä vähän mustapippuria: 4,5/5"- Jenzi
"Itse nimenomaan tykkäsin, kun juustoa oli juuri sopivasti eikä liikaa, niin ettei mikään muu maistu sen alta. Tosi hyvä, jatkoon! Annan täydet pisteet: 5/5" -Susanna
"On tämä niihin totuttuihin kiekkoihin vähän erilainen. Mikään maku ei hallitse liikaa, vaan kaikki sopivat hyvin yhteen. Annan arvosanaksi: 4/5" - nimettömänä pysyttelevä kokenut raatilainen arvioi.
Känkkyraadin yhteenlaskettu kokonaisarvosana on siis 4,3/5.

Kun pizzat on syöty ja arvosanat annettu, raati on valmis lähtemään kylläisinä kohti kesäiltaa. Kiitokset kaikuvat ovelta, ja Jari huikkaa vielä ennen oven sulkemista: "Kyllä oli hyvvää!"
Yrittäjä Veli-Pekka Laakso on iloinen Pohojosen Pastramin saamasta palautteesta.
"Sehän meni hyvin. Ei ollenkaan huono", Veli-Pekka Laakso kiteyttää.
Känkkyraadin mielipide on siis varsin yksimielinen: Pohojosen Pastrami on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi pohjoisen omaan känkkypääkaupunkiin – eli jatkoon meni että hujahti.
Löydä kaikki pizzauutuudet ja liity mukaan Kotipizzan Kotijoukkoihin osoitteessa kotipizza.fi.
Tuliko nälkä? Osallistu herkullisen Kotipizza-lahjakortin arvontaan!
Viskaalin tila
Viskaalin syntyi intohimosta hyvään ruokaan. Elintarvikealalla koko ikänsä toiminut Heikki ja intohimoinen ruokakulttuurin ja kokkauksen harrastaja Tuula aloittivat historiallisen Viskaalin tilan isäntäparina vuoden 2011 alussa. Aiemmin karjanjalostusasemana toimineella tilalla oli luontevaa jatkaa karjankasvatusta ja nyt täällä kasvatetaan maailman parhaaksi lihakarjaksi mainittua Limousin-pihvikarjaa ja perusnautaa.
Saman katon alla toimii koko ketju, liha leikataan käsityönä, palvataan ja siitä tehdään tuotteita. Kaikki käsityönä raaka-aineesta, josta varmasti tiedetään, mistä se tulee. Siitä se myös syntyy – paras maku. Viskaalin tila kehittää toimintaansa pala kerrallaan kohti yhä kestävämmän kehityksen ja ekologisemman täyden kierron ratkaisua. Maukas, tuore ja puhdas lähiruoka ovat Viskaalin toiminnan kulmakiviä.
Kotipizza
Kotipizza on suomalainen ja Pohjoismaiden suurin pizzaketju. Vuonna 1987 perustetulla ketjulla on 305 ravintolaa ympäri Suomen. Kaikki Suomen Kotipizza-ravintolat ovat franchising-periaatteella toimivia, itsenäisten franchising-yrittäjien johtamia ravintoloita. Kotipizza-ravintolat kuljettavat pizzansa itse ja pizzalähetit ovat työsuhteessa ravintolaan. Kotipizza-ketjua hallinnoi Kotipizza Oyj, joka kuuluu Kotipizza Groupiin.
Pohojosen Pastrami on myynnissä 18 ravintolassa, Kiuruvedeltä Rovaniemelle. Pizza pysyy ravintoloiden listalla toistaiseksi. M-kokoisen pizzan hinta on 15,90 €, ja se on tilattavissa vain paikan päältä.