Valkoisen pitsihuvilan takana Pitkänmöljäntien vasemmalla puolella on uusia kerrostaloja. Eteenpäin jatkaessa vastaan tulee lisää uusia kerrostaloja. Mutta niiden takana Mesaanitien varressa on poppelien, syreenien ja juhannusruusujen ympäröimä punainen hirsihuvila.
Lundströmin huvilassa asuvat siskokset Jaana Franel, Eija Paaso ja Pirjo Paaso perheineen. Vanhalle Oulun tervaporvarien kesänviettoalueelle jäi Paasojen kodin lisäksi menneistä ajoista muistuttamaan neljä huvilaa: Isak Ravanderin perikunnan, Hannalan, Hedmanin ja Antellin huvilat.
Paason siskosten isä Eero Paaso osti Lundströmin huvilan perheelleen työnantajaltaan laivanvarustaja Wiljo Byströmiltä 1966. Perhe muutti isän työn takia Iistä Ouluun. Vuonna 1856 rakennetun huvilan lukuisista omistajista nykyiset ovat asuneet siinä pisimpään. Asukkaat ovat alkaneet kutsua kotiaan Villa Paasoksi.
Villa Paaso oli vuosikaudet kulmillaan ainoa asuttu rakennus. Ympärillä oli lähinnä niittyä, ketoa ja metsää. Sitten alkoi Toppilansaaren suunnittelu ja rakentaminen 2000-luvun alussa. Jäljellä olleet huvilat ja muun muassa sataman suuret öljysäiliöt saivat lähteä uuden asuntoalueen tieltä.
Huviloiden historiaan kuuluivat laajat tontit. Alueen rakentamisen myötä Villa Paason kymmenentuhannen neliön tontti pieneni reiluun neljännekseen entisestä. Ympärille tulivat asfalttitiet, katuvalot ja reilusti yli tuhat asukasta.
"Isoja mäntyjä kaadettiin nurin ja kerrostaloja rakennettiin. Ensin se tuntui hurjalta, mutta hyvin tänne on sopeuduttu", sanoo Eija Paaso. Kerros- ja pientaloja on hänen mielestään alueella sopivassa suhteessa. Muutos oli molempien mukaan suuri, mutta se otettiin vastaan positiivisesti.
Oma rauha pihassa on säilynyt. Tosin ymmärrettävistä syistä esimerkiksi saunan jälkeen alasti hankeen kirmaaminen ei ole enää samalla tavalla mahdollista kuin asukkaiden lapsuudessa.
Huvilan kohdalle pysähtyvät ohikulkijat eivät ole asukkaille mitään uutta. Rakennusta on omistajiensa lapsuudesta lähtien jääty milloin maalaamaan, milloin valokuvaamaan.
"Moni Oulusta pitkään poissa ollut pysähtyy nyt kesällä juttelemaan, kyselemään ja kertomaan saaren historiasta", sanoo Eija Paaso. Jotkut ohikulkijat huvilan olemassaolo ja sen ikä yllättää.
"Huvila tuli esille. Ennen tämä oli vähän piilossa", sanoo Franel. Kahvilaksikin sitä on luultu. Franel muistaa lapsuudestaan tapauksen, jossa pihaan saapunut vieras mies tilasi muitta mutkitta olutta ja tuhkakupin.
Paasot peruskorjasivat vanhemmiltaan perimänsä huvilan vuosina 1997-2003. Rakennus purettiin lähes alkutekijöihinsä. Urakassa muun muassa oikaistiin hirsiseiniä mahdollisuuksien mukaan, uusittiin ikkunat, eristeet ja nykyaikaistettiin pohjapiirrosta hieman niin, että noin 250 neliön huvilaan saatiin kolme toimivaa huoneistoa.
Sisäpuolelta pinnat on kuitenkin tehty uusiksi vanhaa tyyliä mukaillen. Alkuperäisestä asusta on jäljellä muutama ullakon ikkuna ja entisöidyt parvekkeen ja yläkerroksien portaiden kaiteet. Jokaisessa huoneessa oli alun perin tulisija, mutta kaikki purettiin peruskorjauksessa pois. Vuosikymmeniä asumattomana ollut torni otettiin käyttöön. Yli 150 vuotta vanhassa huvilassa asutaankin nyt Eija Paason mukaan kuin missä tahansa uudisrakennuksessa.
Paasojen ja Franelin lapsuudessa pihasauna lämmitettiin joka keskiviikko ja lauantai. Perinteet ovat yhä kunniassa. "Vieläkin lauantaisin saunotaan, leivotaan ja siivotaan", Franel sanoo. Omistajat ovat kodistaan ylpeitä. Paikan arvon ymmärtää Franelin mukaan vasta oman iän karttuessa. "Isä olisi onnellinen, että olemme jatkaneet huvilan vaalimista. Hän uskoi kulttuurihistoriallisen huvilan säilyvän sukumme omistuksessa", Franel sanoo.