Maalitolppien siirtelystä on tullut uusi kansallinen urheilulaji koronarajoitusten suhteen. Alkujaan rajoituksia perusteltiin tehohoidon ylikuormituksen välttämisellä ja riskiryhmien suojelemisella. Nämä olivatkin hyviä perusteita.
Nykyisiä rajoituksia puolestaan perustellaan tartunnanjäljityksen ruuhkautumisen estämisellä tilanteessa, jossa rokotuskattavuus on jo tasolla, missä virus on vaarallinen yhä harvemmalle.
Eipä ihme, että tukkeutuneen terveydenhuollon piiristä on jo tullut useitakin ulostuloja, joissa koko tartunnanjäljityksen mielekkyys kyseenalaistetaan.
Tästä huolimatta rajoitusten päätirehtöörinä heiluva ministeri Krista Kiuru (sd.)kertoi hiljattain, että edes 80 prosentin rokotuskattavuus ei ole riittävä rajoitusten purkamiseen. Olemme edelleen "veitsenterällä".
Kuinkahan monella veitsenterällä tässä vielä ehditäänkään olla, jos maalitolpat siirtyvät kerta toisensa jälkeen. Seuraavaksiko yhteiskunnan avaamisen "loppukiriin" vaaditaan sadan prosentin kattavuutta, ja kun se on saavutettu, kolmatta rokotetta, ja sitten varmaan neljättä…
Vaikuttaa, että Kiuru on joko rakastunut pandemian ansiosta saamaansa lisävaltaan tai sitten hän pelkää hysteerisesti jokaista tartuntaa. Kummassakin tapauksessa suhteellisuudentaju ja kokonaistilanteen arviointi on heitetty ikkunasta.
Useiden viimeaikaisten uutisjuttujen perusteella julkinen terveydenhuoltomme sakkaa pahasti, ja hoitovelkaa kertyy entisestään, kun kohtuuttomasti aikaa menee koronan kanssa häärimiseen.