Tutustuin otsikon asiaan koskevaan tilastoon vuosilta 1991–2022. Tilaston aloittamisvuonna 1991 oli 25–34 -vuotiaista kansalaisistamme noin 32 prosenttia korkeasti koulutettuja.
Tilastosta saa tiedon OECD-maiden keskiarvosta vasta vuodelta 1997, jolloin se oli noin 23 prosenttia. Suomi oli tilaston aloitusvuonna paras ja ohitti OECD:n 1997 julkaistun keskiarvon jo silloin noin 11 prosenttiyksiköllä. Norja, Ruotsi ja Tanska olivat lähtövuonna kaikki Suomea jäljessä noin 8–15 prosenttiyksikköä. Hyvä Suomi!
Lyhyestä virsi kaunis. Jos ei kaunis, niin ainakin kallis. Vauhdista Suomi alkoi pudota vuoden 2000 jälkeen. Toissa vuonna 2022 oli Suomen saman ikäryhmän korkeakoulutettujen osuus noin 41, Norjan 56, Ruotsin 51 ja Tanskan 48 prosenttia. Aiempi tilaston parhain Suomi oli toiseksi heikointakin Pohjoismaata jäljessä noin 7 prosenttiyksikköä, eli noin 41 prosenttia.
Jotakin on mennyt pahasti vikaan. Onko kansakunnan etua hoidettu tai edes yritetty hoitaa tässä asiassa hyvin? Ainoa näkyvä toimenpide on ollut raskaalla kädellä säästäminen ammattikoulutuksesta. Auttaakohan se tähän ongelmaan?
Me vähemmän koulutetutkin ymmärrämme, että tällaisen muutoksen huomiotta jättäminen 20 vuodeksi on suuren mittakaavan ja vaikeasti paikattava virhe. Ne jo edesmenneet ihmiset maassamme, jotka saivat omana elinaikanaan oikeuden käydä kansakoulun, ymmärsivät silloin oppimisen suuren arvon.
Nykyisistä vastuunkantajista liian moni kelluu puolueiden vaalituen ja keveiden vaalilupausten varassa. Puolustella voi aina sanomalla, että kansa ei ole reagoinut. Uskon, että moni olisi äänestäessään reagoinut, jos asia olisi otettu esille merkittävänä yhteisenä, kansakunnan menestystä uhkaavana tekijänä.
Mediallekin kuuluu osavastuu. Tällaisista, kauaskantoisista virheistä ja laiminlyönneistä useiden eri hallitusten valtakausina peräkkäin on nostettava sellainen meteli, että itsekeskeisimmät ja omahyväisimmätkin kansan valitsemat päättäjät huomaavat ajan olevan kypsän yhteisen vastuun mieltämiselle ja yhteistyölle.
Sen johtopäätöksen haluamme ja uskallamme ainakin me, tavalliset kansalaiset ja äänestäjät tästä tapahtumasta tehdä. Tulevaisuuden äänemme keskittykööt niille, jotka tarttuvat asioihin ja toimivat järkevin tavoittein ja viisaasti. Se on demokratian ydintä.
Osaamiseni ei riitä tätä asiaa paremmin selittelemään. Onneksi meillä on paljon yliopistoja, joiden kuvittelen olevan valmiita yhdessä reagoimaan tällaisiin virheisiin. Yhteiskuntavastuu kuuluu yliopistoillekin, eikä paras tapa enää ole puhua vain omia asioitaan ylhäältä torneista.
Taidamme muuten olla uhkaavan ilmastokatastrofinkin kanssa aivan samalla, kehnolla tiellä. Paljon meillä osataan ja tiedetään, mutta pikavoittoja ahnehdittaessa ei vain huomata hoitaa oikeita asioita. Siksi myös yhteisen vastuunkantajien joukkoon kuuluvan yritysmaailmankin tulee tarttua tällaisiin asioihin koko voimallaan, eikä hyssytellä omaa vastuutaan vältellen.
Yhteisiä asioita kuuluu vastuunsa ymmärtävien hoitaa yhteistyössä, toisiaan tukien. Monissa kulttuureissa asioita hoitavat entistä paremmin koulutetut ihmiset. Koulutus ei tee ihmisestä parempaa, mutta se voi avata tien ja myös ymmärryksen oppia lisää. Miten meidän käy?
Veikko Hulkko
Oulu