La 4.8. Aittatorin konsertti
En ole perillä jazzin syvimmästä olemuksesta, mutta nyt opin kolme peruspilaria. Nimike, piisin teema ja variaatiot, soolot ja kappaleiden pituus. Korjatkaa, jos olen väärässä. Ensinnäkin, keikkaa kutsutaan konsertiksi, tämän vahvistaa sekä Elojazzin käsiohjelma että Manuel Dunkel kei…, sori, konsertin aikana. Itse musa on tottumattomalle vähän hankalaa. Juuri, kun luulee saaneensa kiinni melodiasta, huomaa, että ei olekaan, jotain taas on muutettu ja sitten alkaa soolo, taputukset, teema, seuraava soolo, taputukset ja näin on 15 min kulunut ja piisi päättyy.
Toisinaan piisin pituuden huomaa. Telkkarisarjassakin tulee mainokset tiheämpään. Mutta älä anna sen häiritä. Jos piisi svengaa, svengaa mukana. Jos tulee tylsä soolo, voi aina ajatella omiaan, kuten juuri näitä. Tai yli lentävän lokin rispaantunutta vasenta siipeä. Tai pöytään istahtaneen öttiäisen puhdistautumista. Keskijalat piti yllä tasapainoa ja etu- ja takajalat puhdisti kumpikin omaa aluettaan. Taidokasta.
Jos oikein laskin, Manuel Dunkel Quartet vetäisi siis konsertissaan viisi kappaletta. Tunnistin melodian Vodkaa, komisario Palmu leffasta eli Rauno Lehtisen Kevätkoivun. Positiivista! Tunnelmaltaan miellytti myös Galatan, jossa rumpali Teppo Mäkynen laski palikat ja otti kädet käyttöön. Mutta sorsittiinko rumpalia, kun hän sai vain yhden soolon?
Viktoria Tolstoy osoittautui eilistä ulkonäkökopiotaan jazzimmaksi. Tykkäsin! Välispiikit sujuivat soljuvalla ruotsilla ja kiitos päätteeksi ihan suomeksi. Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä kun kuultiin Beatlestä ja Stevie Wonderia, niin minulta saa pisteitä. Oulu All Star Big Band on ennenkin saanut lantioni heilumaan, mutta miksei tänään kukaan tanssi? Kyllä niitä menobiisejäkin tuli.
Laulusolistin lisäksi bändiä vahvisti vakuuttavasti trumpettisolisti Gerard Presencer ja rummuissa Rasmus Kihlberg. Night in Tunisia etenkin kulki mahtavasti. Soljuin ihan sujuvasti mukana.
Huolto- ja roudaustauon aikana ehdin kaivata tyynyä peffan alle, mutta seisomaanhan sitä piti nousta kun afrobeat alkoi. Jimi Tenor, Tony Allen ja kuusihenkinen ryhmä veti ihmisiä heti lavan edustalle. Tony Allenin legendaarisuudesta olen tuiki tietämätön, mutta ei se imua estänyt. Multifunk -iloittelu yhdistettynä vakavahkoihin sanoituksiin ja monikulttuurisuuteen puri kummasti. Päälaulusolisti Mc Allonymous ei ujostellut eikä lämmitellyt vaan tuuttasi heti täysillä. Ja mitkä tanssiliikeet, oliko sillä miehellä selkänikamia lainkaan! Jimi Tenorin huilukin tuntui kuuluvan itsestään selvästi sarkaan.
Tästä oli viileä konsertti-ilta kaukana, yleisö tanssi, taputti, heilutti käsiä, huusi ja pomppi. Kunnon keikka!
Kalevan kansankriitikot ovat kirjoittamisesta kiinnostuneita kansalaisia. He seuraavat Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoa ja kirjoittavat tapahtumista kritiikkejä, jotka julkaistaan tällä sivulla. He pääsevät ilmaiseksi Oulun juhlaviikkojen tapahtumiin, joista he kirjoittavat.