Täytyy toivoa, ettei ulkoministeri Timo Soini (ps.) ole näin vaikeasti tavoitettavissa sitten, kun Suomea kohtaa akuutti ulkopoliittinen tilanne.
Soinia on nimittäin huudeltu julkisuuteen jo pitkälti kolmatta päivää eikä miehestä ole näkynyt vilaustakaan.
Lähes kaikki muut puoluejohtajat ovat jo ottaneet kantaa oululaisen kansanedustaja Olli Immosen (ps.) julistuksenomaiseen Facebook-kirjoitukseen, mutta Immosen oma puoluejohtaja on heittäytynyt piilosille.
Normaalisti hyvin sanavalmis ja näkyvä johtaja onkin muuttunut viikonlopun aikana mykäksi ja näkymättömäksi.
Edes ulkoministeri ja puoluejohtaja ei voi olla aina tavoitettavissa. Tarvittava varoaika on kuitenkin nyt kulunut.
Tulkaa siis esiin, Timo Soini. Tästä sopasta ei voi vaieta. Kansalla on oikeus kuulla, mitä mieltä olette puolueenne kansanedustajan kirjoituksesta, sen sisällöstä ja retorisesta tyylistä.