Menneenä äitienpäivänä kävelin sateen pieksämällä Oulujoen hautausmaalla puristaen äitini tuhkauurnaa. Peittäessäni uurnakuoppaa sateen jälkeinen tuoksu kiipesi nenääni ikään kuin muistuttaen, että luonto herää ja elämä jatkuu. Koen tähänastisen elämäni sisältyneen lukuisia taitekohtia, tämä on yksi niistä ja varmasti yksi merkittävimmistä. Olisi lienee järkevää pysähtyä useimminkin pohtimaan oman elämän kulkua ja järjestää itselle ajatuksiin aikaa tehdä oman elämän välitilinpäätöksiä muulloinkin, kuin näiden suurten mullistusten keskellä. Olenko saavuttanut tavoitteeni?

En tällä kysymyksellä tokikaan tarkoita jatkuvaa elämän suorittamista, vaan muovaanko arkipäivistäni sellaisia, että saan tehdä enemmän mieluisia asioita, kuin niitä tympeitä.