Pääkirjoitus

Kolmen euron tulli tuskin torjuu krää­sä­tsu­na­mia – EU silti oi­keal­la tiellä ku­lut­ta­jan­suo­jas­sa

Kiinalaisen halpatavaran ostaminen verkkoalustoilta on viime aikoina yleistynyt suhteessa eniten iäkkäämpien sekä miesten keskuudessa. Halpamuodin ohella tilataan yhä enemmän halpaelektroniikkaa.
Kiinalaisen halpatavaran ostaminen verkkoalustoilta on viime aikoina yleistynyt suhteessa eniten iäkkäämpien sekä miesten keskuudessa. Halpamuodin ohella tilataan yhä enemmän halpaelektroniikkaa.
Kuva: Vesa Moilanen / Arkisto

Metallilta näyttävä allashana paljastuu muoviseksi. Muovi rapautuu hiukkasiksi ja kulkeutuu juomaveden mukana ihmisen elimistöön. Lisäksi hana rikkoutuu jo pienessä paineessa ja aiheuttaa vakavan vesivahingon vaaran.

Ongelmat paljastuivat Turvallisuus- ja kemikaaliviraston viime keväisessä selvityksessä, jossa Tukes testautti halpasivusto Temusta tilattuja vesikalusteita. EU:n ulkopuolisten verkkosivustojen meikkilaukuissa ja repuissa puolestaan havaittiin korkeita ftalaatti- ja klooriparafiinipitoisuuksia. Koruista löytyi liikaa lyijyä ja kadmiumia.

EU:ssa rajoitetaan terveydelle tai ympäristölle riskejä aiheuttavien kemikaalien pitoisuuksia. Kemikaalien arvioidaan vaikuttavan ihmisten hormonitoimintaan ja heikentävän hedelmällisyyttä. Villisti tulkittuna voisi jopa kysyä: johtuuko Suomen alhainen syntyvyys miesten alushousujen haitallisista aineista?

Kauhutarinat halpatavaroiden vaarallisuudesta eivät ole perusteettomia. Jo 2018 Tukes sai selville, että vain yksi 32:stä EU:n ulkopuolelta verkkokaupasta ostetusta lelusta, lastentarvikkeesta, korusta ja sähkölaitteesta täytti eurooppalaiset vaatimukset. Kosmetiikasta puuttui lähes poikkeuksetta Euroopassa vaadittava ainesosaluettelo. Jos tuotteet olisivat olleet myynnissä Suomessa, kaupat olisi velvoitettu keräämään ne takaisin kuluttajilta.

Halpatavaran verkkokauppa räjähti kasvuun loppuvuonna 2023. Tullin tilastojen mukaan tähän mennessä huippu nähtiin vuosi sitten heinäkuussa, jolloin Suomeen tuotiin 4,5 miljoonaa enintään 150 euron tavaraerää EU:n ulkopuolelta. Niistä miltei kaikki, noin 98 prosenttia tuli Kiinasta.

Tulli puhuu vähäarvoisista tavaroista. Tilattuun tavaraerään voi kuulua useita tuotteita, mutta silti Kiinasta tuodun tavaraerän keskimääräinen arvo on noin viisi euroa. Ylen haastattelema Tullin pääjohtaja Sami Rakshit kuvaa osuvasti kiinalaisen verkkokaupan vyöryä tsunamiksi, jota ainakin tällä hetkellä on äärimmäisen vaikea torjua.

Halpatavaran yhteys ihmisterveyteen on vaikeasti osoitettavissa, koska vaikutukset voivat näkyvä vuosikymmenten viiveellä. Vähäarvoisten tuotteiden yleistyminen aiheuttaa myös muita riskejä. Halpa hinta lietsoo ylikulutusta, joka taas tuo valtavat määrät jätettä.

Elinkeinoelämä muistuttaa aiheellisesti, että kiinalainen verkkokauppa rapauttaa eurooppalaista kilpailukykyä. Tervetullut uudistus EU:lta oli, kun se määräsi kolmen euron tullinmaksun EU:n ulkopuolisille halpalähetyksille heinäkuun alusta lähtien. Tullia voi nimetä vaikkapa krääsän haittamaksuksi.

Tullin maksaa myyjätaho. Lähitulevaisuudessa nähdään, siirtyykö pieni lisämaksu verkkokauppaostoksiin vai näkyykö se niissä ollenkaan. Ratkaisevaan asemaan saattavat nousta kuljetusliikkeet ja pikarahtiyhtiöt, joiden vastuulla tulli-ilmoitukset ovat.

EU tukee toimillaan unionin alueen omaa tuotantoa ja kauppaa. Kansalaisten etu on, että kuluttajansuojasta huolehditaan. Jopa vaarallisten tai väärennettyjen tuotteiden yleistyminen tulee estää. Suomessa olisi hyvä muistaa vanha sanonta, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Vähän kalliimpi laatutuote kestää aikaa ja maksaa itse itsensä takaisin.