Ko­koo­muk­sen Janne Heik­ki­nen: Pää­ra­dan suun­nit­te­lu pitää laa­jen­taa Ouluun asti, Li­min­gan ja Oulun välille tar­vi­taan kak­sois­rai­de

Oululainen kansanedustaja Janne Heikkinen (kok.) on jättänyt kaksi talousarvioaloitetta, joissa toisessa esitetään 60 miljoonan euron määrärahaa Limingan ja Oulun välisen kaksoisraiteen rakentamiseksi.

Janne Heikkinen
Janne Heikkinen
Kuva: Tiina Wallin

Oululainen kansanedustaja Janne Heikkinen (kok.) on jättänyt kaksi talousarvioaloitetta, joissa toisessa esitetään 60 miljoonan euron määrärahaa Limingan ja Oulun välisen kaksoisraiteen rakentamiseksi.

Toinen aloite taas esittää kahdeksaa miljoonaa euroa pääradan suunnittelemiseksi Ouluun ja Tornioon asti. 

Heikkinen kummeksuu hallituksen ratkaisua jättää talousarvioesityksessään pohjoisen raidehankkeet budjettirahoituksen ulkopuolelle.

– Vaikka selkeä enemmistö vaalipiirimme kansanedustajista istuu hallituspuolueissa, niin maakunnalle tärkeää suunnittelumäärärahaa ei saatu koko pääradan suunnitteluun vaan vain Tampereelle asti. Myös seudun tärkein yksittäinen hanke Liminka - Oulu -kaksoisraide puuttuu hallituksen keltaisesta kirjasta, Heikkinen toteaa lausunnossaan. 

Heikkinen pitää Pohjois-Suomen laiminlyöntiä kolauksena sekä puolen Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiselle että elinvoimalle. Hänen mukaansa EU:n myöntämät CEF-tuet uhkaavat jäädä saamatta, mikäli koko radalle ei saada suunnittelurahaa. 

Myös Oulun kaupunki on pitänyt pinnalla investointien käynnistämistä. Oulun kaupungin johto kirjelmöi kesällä vaalipiirin kansanedustajille, jossa se vetosi kaksoisraiteen tärkeyteen.