Koirien jatkuvasti lisääntyvä määrä on monesta näkökulmasta hyvä asia – tutkitusti koira lisää ihmisen hyvinvointia, liikettä ja yhteisöllisyyttä. Kaupungissa asuville koirille on luotu aidattuja puistoja, joissa koiria voi pitää vapaana. On valitettavaa, että moni koiranomistaja ei uskalla käyttää koirapuistoja niiden turvattomuuden vuoksi. Koirapuistojen arkea kalvaa yleistynyt ilmiö, jossa koiranomistaja ei kykene huomioimaan sääntöjä ja muut joutuvat väistämään.
Yhteiskäytössä olevat puistot eivät ole kenenkään yksityisiä alueita, eikä portista sisään pääseminen anna mandaattia määrätä alueen käyttöä. Oulun kaupungin koirapuistosääntöjen mukaan vihaista koiraa ei saa tuoda aitaukseen ja omistaja kantaa seuraukset koiransa toimista. Nämä eivät ole suosituksia, vaan yhteisen turvallisuuden minimitaso. Perusperiaate myös vahingonkorvausasioissa on yksiselitteinen: omistaja vastaa koiransa aiheuttamista vahingoista.
Harva koira on kuitenkaan vain "vihainen". Monella koiralla on täysin luonnollisia, rodunomaisia taipumuksia: halu puolustaa, reviiritietoisuus, kilpailukäyttäytyminen samaa sukupuolta kohtaan tai tiettyihin eleisiin reagoiminen. Koiran kehityskaari voi vaikuttaa myös: nuori uros on usein leppoisa kaikkien kanssa, mutta aikuistuessaan alkaa valikoida seuransa. Koira ei ole paha, vaan se luo omistajalle entistä voimakkaamman velvollisuuden ennakoida.
Arkitilanteissa vastuulliset omistajat joutuvat usein väistämään sellaisten omistajien tieltä, jotka tavoittelevat vain omaa etua muotoillen ikiomat säännöt. Koirat toimivat vain lajityypillisesti ja omien kokemustensa ohjaamina. Jos on riski, että oma koira provosoituu toisiin koiriin ryhmässä, tai kun muita on tulossa, koira ei kuulu puistoon. Kaikki koirat eivät luonnollisesti sovellu ryhmäleikkeihin. Ensimmäisenä paikalle ehtiminen ei luo oikeuksia, eikä omistajan äänekkyys muuta yhteistä tilaa yhtäkkiä yksityiseksi.
Säännöt on laadittu ehkäisemään konflikteja, jotka syntyvät, kun yhteinen tila alkaa elää yksittäisten käyttäjien ehdoilla. Kaupunki on linjannut koira‑aitausverkoston kehittämisen pitkälle 2030‑luvulle saakka. Tämäkin velvoittaa meitä kaikkia pitämään yhteiset säännöt aidosti elävänä, jotta verkosto voi tarkoituksenmukaisena myös toimia.
Kaupungille voisi esittää toiveen, että tarjolla olisi myös yksityiskäyttöön varattavia aitauksia erityisesti niille koirille, jotka eivät sovi vapaaseen ryhmätilanteeseen. Ratkaisu voisi vähentää ristiriitoja yhteisissä puistoissa ja parantaisi koko verkoston toimivuutta.
Lämmin kiitos niille vastuullisille koiranomistajille, jotka pitävät koirapuistot sellaisina kuin niiden kuuluu olla – turvallisia ja reiluja paikkoja, joissa mahdollisimman moni koira voi kohdata ja leikkiä hyvässä hengessä. Puistojen säännöistä kannattaa keskustella myös niiden omistajien kanssa, jotka eivät niitä vielä tunne – se on yhteinen etumme ja koirien paras.
Lea Perhomaa
Oulu