Leena Huovisen kisapassissa lukee kisapappi. Sinä voisi lukea muutakin: vaikka toinen kuljetuspäällikkö. Huovinen kuljettaa Suomen urheilijoita kisakylästä VIP-vieraiden teltoille.
Kyydissä on ollut kisojen alkupuolella välillä aika hiljaista väkeä, suorituksiinsa pettyneitä urheilijoita.
"Yksi ilta kyydissä olivat keihäänheittäjät, seiväsmies Mononen ja vähän muitakin. Niin vain puolivälissä matkaa autossa nauru raikasi", Huovinen sanoo.
"Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Ei urheilu loppujen lopuksi kuitenkaan ole maailman tärkein asia."
Huovinen sanoo, että urheilijan pettymykselle pitää antaa tilaa. Jos maailma kaatuu, se saakin kaatua.
"Epäonnistuminen on urheilijalle pieni kuolema. On se kova paikka, kun viisi miljoonaa ihmistä odottaa mitalia, jota ei sitten tulekaan", Huovinen toteaa.
Huovinen kuitenkin muistuttaa, että epäonnistumisen alta versoaa uusi elämä. Moni voittaja on kulkenut kovan tien. Epäonnistumisilla on myös suurempi tarkoitus.
"Urheilu on hieno tapa harjoitella elämän takaiskuja ja tiukkoja paikkoja varten."
Huovinen sanoo, ettei alkuviikon pettymykset ja suomalaisten vaisut otteet näkyneet juurikaan näkyneet kisakylässä. Epätoivo ei päässyt tarttumaan.
"Myrskyn ytimessä on aina hiljaista. Kun kysymys on yksilöurheilusta, urheilijat keskittyvät enimmäkseen vain omiin suorituksiinsa."
Sisällä ja ulkona
Helsingin yliopistossa pappina toimiva Huovinen on kiertänyt eri lajien arvokisoissa Suomen joukkueen passi kaulassa puolitoista vuotta. Hänen edeltäjänsä Göran Hellberg hoiti virkaa 30 vuotta.
"Papin työssä ei voi astua kenenkään toisen saappaisiin. Minä olen luonut oman tapani toimia ja minun pitää voittaa urheilijoiden luottamus puolelleni", Huovinen sanoo.
Huovisen tehtävänä on olla läsnä; kuunnella ja puhua. Vanhana kilpauimarina hän on hajulla siitä, mitä huippu-urheilu ihmiseltä vaatii.
Hän on päässyt hyvin eri joukkueiden arkeen sisälle.
"Mutta en liian sisälle. On hyvä, että joukkueessa on ihminen, joka tuo sinne vähän muutakin maailmaa. Jokaisessa joukkueessa on omasta takaa riittävästi lajiniiloja."
"Urheilijat ovat aivan samojen ajatusten ja kysymysten edessä kuin tavallisetkin nuoret ihmiset. Huippu-urheilu ei rajaa pois tavallisia elämän huolia ja peruskysymyksiä."
"Urheilu vain sattuu olemaan näiden ihmisten armonlahja. He käyttävät niitä lahjojaan, joita ovat saaneet."