Pekka Ronkaisen ura kiinteistöalalla starttasi Oulusta kiinteistövälityksen parissa ja jatkui muun muassa kasvattamaan kiinteistöbisnestä valtakunnallisissa yrityksissä, konsultoimaan kiinteistökehitystä, suunnittelemaan kiinteistöalan tietojärjestelmiä, kehittämään alan tutkintoja sekä myös itse opettamaan. Nyt ollaan taas Oulussa, Lipporannassa, johon on rakentunut Kotikatu365-mallin ensimmäinen asuinyhteisö.
”Tärkein tehtäväni on jakaa tietoa Kotikatu365:sta ja siitä, miten se vastaa tämän päivän suuriin asumisen haasteisiin. Tutustuttuani malliin tarkemmin ymmärsin, kuinka ainutlaatuisesta ja inhimillistä arvoa luovasta toiminnasta onkaan kyse: toimivasta ratkaisusta niin sinkkutalouksien, ruuhkavuosia elävien perheiden kuin ikääntyvien kansalaisten omassa kotona asumisen tukemiseksi”, hän kertoo.
”Tavoitteenamme on saada kuntia ja toimijoita edistämään yksittäisten rakennuspaikkojen sijaan yhteisöllisiä suurkorttelikokonaisuuksia ja asukkaisiin pitkäaikaisen sitoutumisen logiikkaa.”

Kotikatu365 on kampusmainen, palveluja tarjoava suurkortteli, joka tukee asumista eri elämänvaiheissa. Asukaskyselyn mukaan kortteliyhteisössä asuminen helpottaa kaikenikäisten arkea ja lisää turvallisuuden tunnetta – yhteisöllisyydelle ja sen vahvistamiselle on siis aito tarve.
”Kotikatu365-palveluoperaattorina me emme poistu paikalta hallinnonluovutuksen jälkeen, vaan jäämme uusien asukkaiden kanssa samalle tontille. Rakennamme täydellisen palveluekosysteemin samanaikaisesti, kun ensimmäiset asukkaat muuttava sisään. Järjestämme asukkaille vuosittain yhteisiä tapahtumia, minkä lisäksi yhteisöllä on puitteet sekä kanavat myös omaan tapaamis- ja tapahtumatoimintaan.”
Kotikatu365 vastaa moniin tarpeisiin
Kotikatu365-alueen periaatteena on rakentaa kohtuuhintaisia asuntoja ja tarjota niitä eri elämänvaiheissa ja taloudellisessa tilanteessa oleville ihmisille. Kantavana ajatuksena ovat yhteisöllisyys sekä hotellioperaattorimaisesti tarjotut palvelut, yhteiset tilat ja yhteiskäyttöiset tavarat. Palveluportaali lisäksi nimensä mukaan palvelee alueen asukkaita ja yhdistää heitä. Portaalista löytyvät tapahtumat ja uutiset, sen kautta voi varata yhteistiloja ja yhteiskäyttövälineitä sekä tilata palveluja.

Mallin pilottikohteessa Lipporannassa on noin 550 asuntoa ja 500 neliömetrin verran yhteistiloja. Lipporannassa vastikkeeseen sisältyvät yhteistilojen kuntosali, juhlatila, saunatilat, leikkitila, operaattorin infopiste ja vierashuone. Yhteiskäytössä on mm. auto ja laaja valikoima käyttötavaroita. Toimintaa kehitetään jatkuvasti palautteen avulla.
”VTT:n tutkimuksen mukana kunnallisessa päätöksenteossa tulisi kehittää korttelitason suunnittelua yksittäisten kiinteistöjen ohella. Korttelimittakaava mahdollistaa myös arjen hyvinvointia tukevia palveluja tarjoaville yrityksille kannattavan liiketoiminnan. Kotikatu365:n asukkaat puolestaan voivat hankkia esimerkiksi siivous- tai hoivapalveluja tutulta operaattorin valitsemalta yrittäjältä”, Ronkainen selvittää.
Palvelut parantavat paitsi asukkaiden arkea, myös kaupungin taloutta.
”Kaupunki voi säästää jopa 50 000 euroa jokaista lisävuotta kohden, jonka yksittäinen iäkäs asukas voi viettää kotonaan ilman kaupungin asumispalveluja. Samalla alueen palveluyritysten hyödyntäminen lisää työpaikkoja ja vahvistaa taloutta. Myös kaupungin omia palveluja voi integroida osaksi korttelia.”
Innovatiivisesti hyvinvointia korostaen
Seuraavat Kotikatu365-kohteet ovat jo rakenteilla Kuopion Hatsalaan, ja Oulun Peltolan aluehankkeesta neuvotellaan kaupungin kanssa. Millaisena Pekka Ronkaisen urapolku jatkuu?
”Cor Groupin aidosti erilainen, ihmisen hyvinvoinnista lähtevä tapa yhdistää eri liiketoimintoja innovatiivisella tavalla puhuttelee minua, koska olen itsekin urallani luonut uusia tapoja toimia ja yhdistänyt erilaisia yrityskulttuureita”, hän pohtii.

”Tällaisessa työyhteisössä tietää, että tulevaisuus tuo tullessaan paljon uusia hienoja asioita, sillä kehittymisen tahti ja innovoinnin tempo on todella voimakas. Eteenpäin meneville ihmisille on aina kysyntää ja löytyy tehtäviä – eli omakin roolini kehittyy ja kasvaa, kun pääsen kehittämään omaa asiantuntijuuttani osana konsernia.”
Cor Group Oy
- 10 hyvinvointi- ja terveyspalvelualan yhtiötä, yli 3550 työntekijää
- suurin yksityinen työnantaja Oulussa, 100 % suomalainen yhtiö
Health City Finland Oy
- Kotikatu365-asuinalueiden kehittäjä, palveluoperaattori ja rakennuttaja
- Kotikatu365-konsepti tarjoaa omistus- ja vuokra-asumista, seniori- ja palveluasumista, yhteisöllisiä laadukkaita yhteistiloja sekä laajan palvelupaketin yhteiskäyttötavaroineen
Urapolkuja-juttusarja nostaa esiin kiinnostavia uratarinoita ja oululaisia työnantajia. Juttusarjan tarinat on toteutettu yhteistyössä BusinessOulun ja Oulu seudun markkinoinnin toimenpiteissä mukana olevien yritysten kanssa.