Kansainvälinen kauppa luo valtioiden välille keskinäisriippuvuutta, joka nostaa sodan kynnystä. Tämä ajatus oli pohjana myös Euroopan unionia luotaessa, ja se on toiminut.
Tänä vuonna vain on tullut todistetuksi sekin, että kaikenkattavaksi totuudeksi kauniista ajatuksesta ei ole. Kaasun ja öljyn viennin valtava merkitys Venäjän taloudelle ja Euroopan syvä riippuvuus noista tuotteista eivät estäneet Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja seurannutta jyrkkää välirikkoa lännen kanssa.
Riippuvuussuhteen riskit jopa tunnistettiin, mutta niitä ei otettu vakavasti, ei Suomessakaan. Itä-Euroopan maiden kriittistä suhtautumista Venäjään taas pidettiin meillä "kriisihakuisuutena".
Ukrainan sota työnsi liikkeelle tarpeellisen keskustelun siitä, kuinka riskialtista on riippuvuus "maailman tehtaaksi" kutsutusta Kiinasta.
Helsingin Sanomissa asian nosti nyt esiin pääministeri Sanna Marin. "Olemme liian riippuvaisia Kiinasta", hän tiivisti. Marinin mukaan Euroopan panostukset tuotekehitykseen ja uusiin teknologioihin ovat tällä hetkellä liian ohuita.
Venäjään verrattuna Kiina-riski on valtavan paljon suurempi ja koskettaa myös suomalaista kuluttajaa, arvioi taannoin myös Kiina-tuntija, ekonomisti Tuuli Koivu. Näin jo siksi, että Kiina on maailman toiseksi suurin talous. Kiinalainen elektroniikka täyttää meilläkin kauppojen hyllyjä.
Kiina-riskit eivät kuitenkin liity vain arkisiin vempaimiin vaan ovat myös strategisia ja turvallisuuspoliittisia. Esimerkiksi EU:n tavoitteet niin sanotun vihreän siirtymän toteuttamisesta nojaavat pitkälle Kiinan tuonnin varaan.
Näin muun muassa siksi, että esimerkiksi akkujen ja aurinkopaneelien valmistuksessa Euroopassa tarvittavat harvinaiset maametallit tulevat 98-prosenttisesti