
Oulun kaupunki varautuu siihen, että Oulu Allas Sea Poolin rakentaminen ei ala vielä tänä vuonna.
Yhdyskuntalautakunnan tiistai-iltaisen kokouksen esityslistassa todetaan, että Allas Sea Poolin kaupungille koituvat menot säästyvät tältä vuodelta, koska hanke voi siirtyä vuodelle 2020.
Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki kertoo, että hankkeesta vastaava Töölö Urban Oy ei ole jättänyt vielä rakennuslupahakemusta.
– Nyt varaudutaan siihen, että loppusyksyn aikana ei tehdäkään kaupungin valmistelevia töitä siinä laajuudessa, mikä oli suunnitelman mukaan tarkoitus. Kaupungin linja on, että omat työt käynnistetään vasta sitten, kun yhtiön rakennuslupa on lainvoimainen, Matinheikki kertoo.
Töölö Urbanin toimitusjohtaja Raoul Grünstein kertoi tiistai-iltana Kalevalle, että rakennuslupahakemus Oulu Allas Sea Poolista tullaan jättämään elokuun aikana, kuten hän kertoi kesäkuussa.
– Se on edelleen tavoitteemme. On mahdollista, että hakemuksen valmistuminen menee pari päivää syyskuun puolelle, hän sanoo.
Lopullista päätöstä rakentamisen aloittamisesta Grünstein ei osaa sanoa. Hänen mukaansa rakentamispäätökseen vaaditaan seitsemän eri lupaa, ja mahdolliset valitusprosessit voivat viedä aikaa.
– Helsingissä Allas Sea Poolin rakentaminen vei neljä vuotta. Oulussa menee varmasti paljon vähemmän aikaa.
Hän uskoo, että keskiviikon jälkeen asiasta tiedetään enemmän, sillä Oulun kaupungin edustajia matkustaa Helsinkiin keskustelemaan asiasta Töölö Urbanin edustajien kanssa.
– Siksi talousarviossa on todettu, että tänä vuonna käytetään vähemmän rahaa kuin oli aiottu. Kiikelin merikylpylän ympäristön muutostöihin varattu 1,5 miljoonaa euroa käytetään pääosin ensi vuonna, Matinheikki kiteyttää.
Kaupungin vastuulla olevia valmistelevia töitä ovat esimerkiksi Kiikelissä olevien aittojen ja muuntamon siirto. Lisäksi kaupunki rakentaa myöhemmin kävelysillan kylpylästä torinrantaan ja uudet venepaikat kylpylän viereen ja vastarannalle.
Matinheikki ei vielä osaa sanoa, millainen valmistumisaikataulu Oulu Allas Sea Poolilla voisi olla.
– Asiasta keskustellaan Töölö Urbanin kanssa tällä viikolla, ja he kertovat hankkeensa aikataulun julkisuuteen, Matinheikki sanoo.
Juttua ja otsikkoa muokattu kello 21.26: Kiikelin allashanke voi siirtyä vuodelle 2020. Lisätty juttuun Raoul Grünsteinin kommentit.
Tästä on kyse
Oulu Allas Sea Poolin toteuttaa Töölö Urban, jolla on jo Helsingin Kauppatorilla sijaitseva vastaava merikylpylä. Kylpylässä vieraili viime vuonna 600 000 kävijää.
Oulu Allas Sea Poolin suunnitelma sisältää kolme allasta, kaksi saunaa ja erillisen ravintolarakennuksen kokoontumistiloineen. Altaat ja terassialue kelluvat meressä.
Tavoiteaikataulun mukaan Oulu Allas Sea Poolin pitäisi aueta 2020 keväällä.
Keväällä Kiikelin polttoaineen jakelupiste otettiin pois käytöstä rakennustöiden tieltä. Työt eivät ole kuitenkaan alkaneet vielä lainkaan.