Olet varmaankin maistanut koreakauniiseen karamellipaperiin pakattua makeista. Päältä houkutteleva, sisältä epämääräisen mauton. Useimmiten kysymyksessä halpiskarkki – mistä lienee tuotuna.
Kansainvälisen internetin käytön mukana on suomen kieleen neljännesvuosisadan ajan ilmestynyt – korjaan, on tuotu ja päästetty – yhä enemmän erityisesti englannin kielen vieraslajeja.
Osa, mutta vain osa niistä, on tarpeellisia, koska noiden sanojen mukana on saatu uusia kieltämme rikastuttavia käsitteitä.
Mutta monet näistä vieraslajisanoista ovat tarpeettomia ja mielestäni pikemminkin roskaavat kuin rikastuttavat kieltämme.
Tuttu käsite tarjotaan vieraslajin halpiskarkin paperiin käärittynä sanana. Samalla annetaan ymmärtää, että kysymyksessä olisi uusi käsite. Asia on pikemminkin päinvastoin: uusi sana ei selvennä käsitettä vaan hämärtää sitä.
Ei voi tietää, mitä puhuja tarkoittaa downshiftaamisella – vai pitäisikö kirjoittaa suomalaisittain daunsiftaaamisella. Vähensikö hän mahdollisesti työaikaa, jäikö hän pois työelämästä, vähensikö hän kulutusta, muuttiko hän maalle vai yrittikö hän vain elää stressittömämmin?
Ja kun sanaa käytetään tarkoittamaan yhtä tai useampaa noista, ja joskus vielä muutakin, niin kaikki katoaa käsiteinflaation mustaan aukkoon, jolloin joudutaan apsiftaamaan kädet ylös, koska asia jää epämääräiseksi. Jos yksi sana voi tarkoittaa kaikkea tätä, mitä se lopulta tarkoittaa?
Esimerkkejä on paljon. Halpiskarkkisanojen perässä ei pysy kukaan eikä niistä todennäköisesti pääse edes eroon, kuten komealupiinistakaan. Kotus on jo nostanut kätensä ylös.
Ärsyttävintä on se, etteivät halpiskarkkisanojen käyttäjät yleensä tiedä, mitä ne tarkalleen tarkoittavat. Ja he luulevat ymmärtävänsä tai ovat unohtaneet, että suomen kielessä käsitteelle löytyisi täsmällinen sanavastine.
Kysymys on toki muodista, mutta useissa tapauksessa kenties elitismistä ja halusta erottautua whatever-sukupolven nimissä.
Tai sitten kyse on älyllisestä laiskuudesta.
Yrjö Mikkonen
FT, olemassaolon hämmästelijä, Oulu