Ke­vyt­au­tois­ta ei vielä ole sanottu vii­meis­tä sanaa – Autoala yrittää saada EU:n hy­väk­sy­mään kiis­tan­alai­set ajo­pe­lit: "Har­mi­tus on yh­tei­nen, EU-lain­sää­dän­tö on koettu epä­rei­luk­si"

Suomi peruu näinä päivinä kevytautoja koskevan lain, koska se ei kelvannut EU:ssa. Voi silti olla, että kevytautoihin palataan vielä. Uusi tilaisuus avautuu, kun EU:n epäoikeudenmukaiseksi koettua ajokorttidirektiiviä aletaan uudistaa. Toistaiseksi kevytautosekoilu on tuottanut lähinnä menetyksiä, ja mopoautokauppias harkitsee jopa korvausvaatimuksia miljoonatappioista.

Kevytautoiksi muutettuja pieniä henkilöautoja koeajettiin Nokialla lähes tasan kaksi vuotta sitten. Tuolloin uskottiin vakaasti siihen, että uusi ajoneuvoluokka voisi toteutua Suomessa. Toisin kävi, ainakin toistaiseksi.
Kevytautoiksi muutettuja pieniä henkilöautoja koeajettiin Nokialla lähes tasan kaksi vuotta sitten. Tuolloin uskottiin vakaasti siihen, että uusi ajoneuvoluokka voisi toteutua Suomessa. Toisin kävi, ainakin toistaiseksi.

Ei tullut kevytautoja, tuli paljon pahaa mieltä ja menetyksiä monelle – sekä orastava toive siitä, että asiaan vielä palataan.

Joulukuun 18. päivänä tulisi täyteen kaksi vuotta siitä, kun silloinen eduskunta hyväksyi pienin muutoksin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen esittämät kevytautoja koskevat lait. Niiden piti tulla voimaan marraskuun alusta 2019.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä