Lukijalta
Mielipide

Kes­kus­te­lu kat­so­mus­ai­nei­den jär­jes­tä­mi­ses­tä liittyy laa­jem­paan yh­teis­kun­nal­li­seen ky­sy­myk­seen iden­ti­teet­ti­po­li­tii­kas­ta

Ortodoksiseen uskonnonopetukseen kohdistuva tutkimus osoittaa, että erilaisuuden taakka, kiusatuksi joutuminen ja mukautumisen paine ovat edelleen vähemmistöjen arkipäivää niin oppilaitten ja heidän perheittensä kuin uskonnonopettajien kokemuksessa.

Professori Arto Kallioniemi ehdotti Kalevassa (28.2./Lukijalta) siirtymistä kaikille oppilaille yhteiseen katsomusaineeseen. Hän kritisoi Milena Parlandin kirjoitusta (Kaleva 24.2./Lukijalta), jossa oman uskonnon opetusta puolustettiin uskonnollisten vähemmistöjen näkökulmasta.

Keskustelu koulun katsomusaineiden järjestämisestä liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen kysymykseen identiteettipolitiikasta. Vasta viime vuosikymmeninä historialliset etniset ja uskonnolliset vähemmistöt, kuten saamelaiset ja ortodoksit, ovat Suomessa voineet hakea oikeutusta omalle valtakulttuurista poikkeavalle identiteetilleen.

Kansallisen identiteettipolitiikkamme saavutuksiin lukeutuu mahdollisuus kokea vähemmistöön kuuluminen hyväksyttävänä ja yhtä tasa-arvoisena kuin enemmistöön kuuluminen. Oman uskonnon opetus koulussa on merkittävä osa vähemmistöidentiteetin tukemista ja yhdenvertaisuuden edistämistä.

En vastusta Arto Kallioniemen peräänkuuluttamaa kasvatusaineiden kehittämistä suuntaan, joka edistäisi elämistä moniuskontoistuvassa yhteiskunnassa. Samalla on kriittisesti arvioitava kenen lähtökohdista kasvatusopetusta kehitetään.

Kallioniemen mukaan yhdenvertaisuuden vaatimuksesta uskonnollisten vähemmistöjen olisi mahdollistettava enemmistön pääsemisen osalliseksi katsomuksellisesta vuorovaikutuksesta. Monimuotoisuutta arvostavan identiteettipolitiikan periaatteiden vastaista on uudistaa opetusta siten, että se palvelee ensisijaisesti enemmistön tarpeita. On myös tärkeä muistaa, että nykyiselläänkään oman uskonnon oppiaine ei rajaudu vain oman uskonnon alueeseen.

"Vasta viime vuosikymmeninä historialliset etniset ja uskonnolliset vähemmistöt, kuten saamelaiset ja ortodoksit, ovat Suomessa voineet hakea oikeutusta omalle valtakulttuurista poikkeavalle identiteetilleen."

Ortodoksiseen uskonnonopetukseen kohdistuva tutkimus osoittaa, että erilaisuuden taakka, kiusatuksi joutuminen ja mukautumisen paine ovat edelleen vähemmistöjen arkipäivää niin oppilaitten ja heidän perheittensä kuin uskonnonopettajien kokemuksessa.

Milena Parland nosti kirjoituksessaan esille juuri tämän eletyn kokemuksen, joka osoittaa oman uskonnon opetuksen tärkeyden vähemmistöidentiteetin tukemisessa. Kun kasvatusopetuksen kehittämiseksi tehdään vallitsevaan moninaisuuteen vaikuttavia poliittisia päätöksiä, on tärkeää kuulla vähemmistöjen kokemuksia.

Huolestuneena luin Milena Parlandin mielipidekirjoitukseen Kalevan verkkoversiossa jätettyjä kommentteja, joissa esiintyi suorastaan vihamielistä suhtautumista uskonnollisiin vähemmistöihin.

Olen Arto Kallioniemen kanssa samaa mieltä siitä, että katsomusopetuksen merkitys kasvaa yhteiskuntamme moninaistuessa ja että opetusta on kehitettävä katsomusten vuorovaikutusta edistävään suuntaan. Katsomusopetuksen uudistaminen ei kuitenkaan saa tapahtua vähemmistöjen ja heidän haavoittuvan asemansa kustannuksella.

On myös uskallettava kysyä, missä määrin katsomusaineiden kehittämisen taustalla esiintyy uskontokielteisyyttä.

Pekka Metso

käytännöllisen teologian apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.