
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) ei näe, että hänen vanhat saamelaisyhteisöä kritisoivat kirjoituksensa vaikuttaisivat hänen uskottavuuteensa saamelaiskäräjälain käsittelyssä.
Kärnä myöntää kirjoittaneensa väitteet saamelaisneuvoston rasistisuudesta, saamelaisten ylimielisyydestä ja siitä, että kolttasaamelaiset eivät ole Suomen alkuperäiskansaa.
– Minua syytetään saamelaisvihamieliseksi, mutta mitä olen sanonut siellä, ne ovat kaikki totuuksia, eikä siinä ole mitään sen kummempaa eikä niissä ole mitään rasistista, Kärnä sanoi STT:lle eduskunnassa keskiviikkona.
Historiantutkija Jussi Jalonen nosti tiistaina esille vanhan Lapinleuku-blogin ja samannimisen nimimerkin Hommaforumilta.
Blogi ja käyttäjätili on sittemmin poistettu, mutta ne ovat osittain säilyneet esimerkiksi Wayback Machine -arkistointipalvelussa.
Blogikirjoitukset ovat yli 10 vuotta vanhoja. Kärnä sanoo, että hänen poliittinen ajattelunsa on tämän jälkeen muuttunut merkittävällä tavalla ja että hän on käsitellyt asiaa vuonna 2016 julkaisemassaan blogikirjoituksessa.
– Olen avannut ajattelutavan muutoksen aika laajasti, Kärnä sanoi.
Kärnä kertoi tiistaina olleensa blogin yksi kirjoittaja, mutta kiisti tuoreeltaan Jalosen esiin nostamien tekstien olevan hänen omiaan. Kärnä sanoi myös STT:lle olevansa yksi kirjoittajista mutta nimittää Jalosen mainitsemia katkelmia omikseen.
Vanhoista kirjoituksista uutisoi ensin Iltalehti. Lakiesitys saamelaiskäräjälain uudistamisesta tuli tiistaina eduskunnan lähetekeskusteluun, joka jatkuu torstaina.
Kärnä ja monet muut Lapin kansanedustajat sekä keskustasta että muista puolueista ovat vastustaneet hallituksen esittämää muutosta saamelaiskäräjälakiin.
Keskustan vastustuksen vuoksi hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle riitaisana, jolloin sen hyväksyminen vaatisi opposition ääniä.
23.11. kello 20.37: Päivitetty uutiseen Kärnän kommentteja.