
Kesäkukat ovat saapuneet Oulun kaupungin taimistolle. Yhteensä noin 10 000 kukkaa odottaa istutustaan eri puolille kaupunkia, kertoo kaupunki tiedotteessaan.
Kukkia istutetaan laatikoihin Rotuaarille, keskustan puistoihin sekä Ylikiimingin, Kiimingin, Oulunsalon, Haukiputaan ja Yli-Iin keskustoihin sekä maaryhmiin eri puolille kaupunkia.
Kaupunki kasvattaa myös itse kesäkukkia Hupisaarten kasvihuoneilla. Pelargoniaa ja petunioita sisältävät kukkapylväät ovat jo paikoillaan. Rungolliset verenpisarat on talvetettu kasvihuoneella. Ne ovat ilahduttaneet kaupunkilaisia jo useamman kesän ajan.
– Tänä vuonna istutettavia lajikkeita on noin 40 erilaista. Käytämme hyväksi havaittuja kasveja, esimerkiksi daaliaa, markettaa ja samettikukkaa, mutta kokeilemme myös uusia lajikkeita kuten erilaisia heiniä, kertoo työnsuunnittelija Saila Määttä Oulun Infralta.
Istutukset ovat tänä vuonna värikkäitä: pinkin, sinisen ja lilan eri sävyjä sekä limenvihreää, keltaista ja oranssia.
Istutuslaatikoista poistettavat orvokit jaetaan kaupunkilaisille juhannusviikolla.