-

Na­to-tiel­lä vuo­des­ta 1993

Prikaatikenraali Juha Pyykönen veti 30 vuotta Suomea kohti Natoa. Nyt häntä huolestuttaa se, että haittapuolista ei puhu kukaan. Vaikeneminen voi vielä kostautua.

Prikaatikenraali Juha Pyykönen veti 30 vuotta Suomea kohti Natoa. Nyt häntä huolestuttaa se, että haittapuolista ei puhu kukaan. Vaikeneminen voi vielä kostautua.

Maailmaa nähneenä upseerina Juha Pyykönen kuvitteli, että hänellä olisi mielenkiintoista kerrottavaa.

Oli vuosi 2002.

44-vuotias Pyykönen oli juuri palannut lapsuusmaisemiinsa Rovaniemelle varuskunnan päälliköksi ja Lapin ilmatorjuntarykmentin komentajaksi.

Hän oli kokenut maanpuolustuksen opettaja ja tutkija, mutta lisäksi oli karttunut merkittävää kansainvälistä osaamista.

Pyykönen oli ollut kaikkien aikojen ensimmäinen suomalaissotilas Naton päämajassa. Tehtävänä oli ollut suunnitella puolustusyhteistyötä. Lisäksi hän oli ollut rakentamassa EU:n uudenuutukaista kriisinhallintaorganisaatiota.

Kun oli nähnyt ainutlaatuisia asioita aitiopaikalta, oli myös tietoa, jota monilla muilla ei ollut.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä