Tontin nurkalla kasvaa iso komea lehtikuusi. Se tiputtaa keltaisia havujaan ja ne levittäytyvät sotkien joka paikkaan, kenkien mukana myös sisälle.
– Kaataa se pitää, sanon byrokratian koukeroissa mukana olevalle naapurille.
– Vaan et saa, kaato vaatii monet luvat.
– Oma puu, itse istutettu ja lannoitettu. Saunan pesään sopiva.
– Ehei. Tarvitaan monet luvat. Ympäristölautakunta tekee katselmuksen, kaupungininsinööri tulee ja arvioi huleveden reittien muutokset, kaupunkisuunnitteluvirasto laatii ympäristöselonteon. Jokaisella ohikulkijalla on valitusoikeus aikomukseen. Ei puuta kaupungissa voi niin vain kaataa. Kaupunkikuva muuttuu. Esteettiseen katsantoon tulee virhe.
– No mitä sen kanssa voi tehdä, oman puun?
– Luonto hoitaa. Tulee myrsky ja kaataa. Jotkut avittavat luontoa poraamalla pimeinä syksyöinä puun runkoon pieniä reikiä, joku tekee isomman reiän ja kaataa siihen synkeää myrkkyä. Tai jos vitkastelee, karsii yhden oksan nyt ja ylihuomenna toisen. Kaupunkikuva ei ehdi reagoida.
– Entäs tuon lehtikuusen lapsi. Varsi yltää jo pariin metriin. Kaipa edes sen voi hävittää.
– Jos ajallaan tekee. Pari metriä alkaa jo olla kaupunkikuvassa erottuva. Pitää varoa ettei puu ehdi kasvaa isommaksi.
– Metsäpalstan hakkuusta en taida uskaltaa sanoa mitään. Avohakkuuta ei saa sananakaan sanoa, mutta jospa hieman voimakkaampaa harvennusta harrastaisi.
– Metsäherra tulevat ja haastavat herkästi oikeuteen metsän haaskuusta. Sakoilla saattaa selvitä. Arvaapa saatko sakkoihin kerätä rahaa metsää hakkaamalla?
Lauri Oilinki
Turku