Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi arvioi, että lähijuna voisi liikennöidä puolen tunnin välein Limingasta Iihin jo 2020-luvun puolessa välissä.
Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi, sunnuntain Kalevassa oli teidän sekä Limingan, Iin ja Muhoksen kunnanjohtajien allekirjoittama mielipidekirjoitus Oulun seudun lähijunaliikenteen puolesta. Konsultin tekemä selvitys asiasta julkistettiin kesäkuun alussa. Miten hanke etenee?
– Selvityksen jatkotoimenpiteenä ehdotettiin, että Oulun seudulle laaditaan maankäytön ja liikenteen yhteinen visio, jonka pohjalta yhteisen tahtotilan muodostus voi edetä.