Kemiläispoika Heikki Vähä rupesi keväällä 1962 tonkimaan onkimatoja maakumpareesta Tervaharjun etelärinteellä. Viisivuotiaan koti oli aivan lähellä Mäkiruonalankadun eteläpäässä.
Mullan seasta paljastui erikoinen ruosteinen rautaesine, jonka poika vei kotiinsa. Hän poimi mukaansa myös pienempiä kaksikantaisia raudankappaleita.
– Anoppi oli sellainen, että kun lapset toivat aarteita, hän pani ne talteen, muistelee pari vuotta sitten syöpään kuolleen Heikin leski Kaisa Vähä.
