Keik­ka-ar­vio: Lily Allen on roh­keam­pi ja il­mai­su­ky­kyi­sem­pi kuin koskaan

Brittiläinen laulajatähti Lily Allen tutustutti perjantaina Qstockin yleisön uuteen albumiinsa.

Hattarahiuksinen Lily Allen paljasti uuden, kypsän puolensa perjantaina Qstockin päälavalla.
Hattarahiuksinen Lily Allen paljasti uuden, kypsän puolensa perjantaina Qstockin päälavalla.
Kuva: Matti Räty

Brittiläinen laulajatähti Lily Allen tutustutti perjantaina Qstockin yleisön uuteen albumiinsa. Tunteentäytteiset kappaleet maalailivat seesteisesti iltaruskon säveliä.

Qstockin perjantai-illan suurimpia kansainvälisiä tähtiä edusti brittiläinen laululintu Lily Allen, joka on luonut nahkansa pari kuukautta sitten ilmestyneen No Shame -albuminsa myötä.

Järjestyksessä Allenin neljäs, seesteistä elektropopia sekä dancehallia ja reggaeta kupliva levy hallitsi odotetun vahvasti myös festivaalikeikkaa.

Allen on tunnustanut lukuisissa haastatteluissa kärsineensä viime vuodet taiteellisesta identiteettikriisistä.

Artisti ei omien sanojensa mukaan ole nauttinut musiikkibisneksen hänelle petaamastaan roolista tai musiikillisista tyylivalinnoista.

Vaikka Rihannalle, Katy Perrylle ja muille valtavirran tuotteistetuille superstaroille naljaileva, edellinen Sheezus-albumi (2014) oli kohtalainen menestys ja muistutti pintapuolisesti tutun ilkikurista, sukkelasanaista Allenia, avioeron läpikäynyt nainen on nyt selkeästi halunnut ottaa askeleen kohti kypsempää ja rehellisempää ilmaisua, sekä henkilökohtaisia ja vakavampia aihealueita.

Kuin vastalauseena, keikalla ei kuultu ainuttakaan kappaletta artistin kolmannelta levyltä.

Kotoisasti yöpaitamaisessa, pitkässä kukkamekossa ja tennareissa lavalle liidellyt, hattarahiuksinen Allen toi mieleen pienen lapsen, joka unettomana on eksynyt vanhempiensa makuuhuoneeseen tunnustaakseen jonkin mieltä painavan asian.

Tyylikäs, tumma, pianolla säestetty herkkä Three-balladi vain vahvisti mielikuvaa, sillä kappaleessa pieni lapsi anoo sydäntäsärkevästi äitiään jäämään luokseen leikkimään.

Allenin ilmaisu oli heleää ja vaivatonta, vaikka laulaja kärsi painuneesta äänestä. Lavalla hän vaikutti silminnähden hyväntuuliselta ja tyytyväiseltä, ja uskoi uusien sävellystensä voimaan, vaikka hymähteli itsekin niiden temaattiselle synkkyydelle.

Avioerosta kertova Apples, syyllisyydentuntoisesti äitiyttä käsittelevä Come on Then ja koruton Everything to Feel Something istuivat kauniisti punertavan auringonlaskun tunnelmointiin, ja pyysivät ennemmin pysähtymään kuin houkuttelivat kiihkeästi tanssimaan.

Varsinkin jälkimmäisin rakensi intensiivisen koskettavan hetken, ja oli miellyttävää kuulla Allenin tulkitsevan matalan syviä ääniä tunnusmerkkimäisen liverryksen lisäksi.

Artistin ei juuri tarvinnut alkaa luonnehtia yksityiselämänsä kipukohtia, sillä uskaliaan avoimet, paljaat ja herkät kappaleet kertoivat omaa tarinaansa nuoren äidin kohtaamista paineista.

Vahvojen melodioiden sijaan uudet sävellykset edustivat enemmän kotikutoista, intiimiä lauleskelua, joita riisutut sovitukset imartelivat. Ne purkivat tunteita luonnollisen soljuvasti, vailla yliyrittämistä tai teennäistä puskemista.

Allenin taustabändi, kitaristi-basisti sekä pianisti, joista molemmat loivat äänimaailmoja myös mpc-rumpukoneilla, muodostivat ulkoisesti askeettiselta vaikuttavan lava-asetelman, mutta tekivät parhaansa säilyttääkseen keikan grooven.

Se ei ollut ihan helppo juttu, sillä yleisö syttyi vain maltillisesti Allenin uusille kappaleille, kenties niiden tuntemattomuuden ja levollisuuden vuoksi.

Muutamaan väliin laulaja tiputti kuluneita kestosuosikkihittejään – LDN, Smile, Who'd Have Known – mutta ei ollut samalla tavalla läsnä niiden ajatuksissa, vaikka kuulijoita ne innostivatkin.

Loppupuoli keikasta oli rytmikkäämpi – hykertelevän leikkisä reggae Waste toi Tyynenmeren aallot hetkeksi Ouluun, aurinkoisen voimaannuttava Pushing Up Daisies haki vahvistusta gospeltyylisistä äänimatoista. Itsevarma ja letkeä, maanittelevasti laulettu Cake oli herkullisen pirskahteleva. Underground-henkisen, uhittelevan Trigger Bangin soisi kasvavan radiohitiksi.

Allenin yksinkertainen, huoleton lavapreesens ja vapautuneesti esitetyt kappaleet lujittivat käsitystä siitä, että laulaja on ilmaisukykyisempi, rohkeampi ja viehättävämpi kuin koskaan.

Tyyneyteen kanavoitunut räväkkyys oli hienostunutta, aitoa ja kouriintuntuvaa.