Pitkään aikaan en mennyt yksin elokuviin. Ei sitä kukaan kieltänyt, mutta ajattelin sen olevan jotenkin noloa, viestivän ystävättömyydestä.
Vasta uskaltauduttuani ensimmäistä kertaa yksin elokuvasaliin ymmärsin pelkoni mielettömyyden. Miksi ihmeessä ketään kiinnostaisi se, tulinko saliin ilman seuraa? Vaikka teatterin täyttäisi sadalla parhaalla ystävällä, elokuvan ottaa silti vastaan aina yksin. Taide on henkilökohtainen kokemus.
Silti: vielä parikymppisenäkään en vain kehdannut.