Mitä politiikkaa entinen Suomi-neito oikein ajaa, kun valtio velkaantuu ja samalla ulkomaille lähtevien veroeurojen käyttö jää liian usein tavallisen kansalaisen ulottumattomiin? Kehitysavun tarkoitus voi olla hyvä. Se ei vielä todista, että raha päätyy sinne, minne luvataan.
En vastusta apua ihmisille, joilla ei ole puhdasta vettä, ruokaa tai turvaa. Vastustan sitä, että hyvän tarkoituksen taakse piiloudutaan silloin, kun valvonta pettää. Yle MOT raportoi Sambiassa suomalaisrahoitteisen maatalousjärjestön varojen väärinkäytöksistä. Vuonna 2014 järjestön tileiltä katosi kaksi miljoonaa euroa, ja toimitusjohtajan kerrottiin nostaneen 29 000 dollarin kuukausipalkkaa. Kun tällaista paljastuu, vastaukseksi ei riitä kohtelias olankohautus ja uusi maksupäätös.
Avustusten väärinkäytön riski on otettava vakavasti etenkin maissa, joissa valvonta ja instituutiot ovat heikkoja. Silti rahaa siirretään usein järjestelmään, jonka toimintaa suomalainen veronmaksaja ei pysty seuraamaan. Päättäjiltä on kohtuullista odottaa muutakin kuin vakuuttelua hankkeen tärkeydestä: paljonko rahaa meni perille, mitä sillä saatiin aikaan ja kuka tarkisti tuloksen?
Hallituksen pitää julkaista hankkeiden budjetit, tulokset ja väärinkäytöksistä takaisin saadut summat ymmärrettävästi. Jos tuloksia ei voida todentaa, maksut on keskeytettävä, kunnes valvonta toimii. Se ei ole avun vastustamista vaan vastuullista rahankäyttöä.
Kun valtiontalous on tiukoilla, jokainen meno tarvitsee perustelun. Velkaantuminen tekee seurannasta entistä tärkeämpää. Kehitysyhteistyö ei voi olla automaattinen rahansiirto, jonka onnistumista mitataan sillä, että määräraha saatiin käytettyä.
Suomi ei ole tyhmä maa, mutta päättäjät tekevät siitä sellaisen, jos varoitusmerkit sivuutetaan ja samaa rahanjakoa jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Apu pitää suunnata sinne, missä se auttaa, ja jokaisesta eurosta on pystyttävä kertomaan, mitä sillä saatiin aikaan. Hyvä tarkoitus ei ole kuitti.
Jouni Aro
Muhos