Keskieurooppalainen on tottunut urbaaniin ympäristöön. Ennen autoliikenteen alkua rakennetut kaupungit ja kylät on toteutettu niin tiiviisti, että palvelut ovat lähietäisyydellä. Suurkaupungin asukkaat mieltävät identiteettinsäkin urbaaniksi berliiniläisyydeksi, johon monipuolinen kulttuuritarjonta, kaupalliset palvelut ja kirjava katukuva yllättävine sattumuksineen kuuluvat.
Jonkinlaista luontoyhteyttä tarvitsevat kuitenkin kaikki ihmislajin edustajat, ja moni kaipaa omaa pihaa. Lähiöön muutto vain vie kuhinan ulottumattomiin ja lisää liikennettä.
Tähän kaupunkisuunnittelun keskeiseen ongelmaan - kuinka yhdistää urbaanius luonnonläheisyyteen - vastaa townhouse-konsepti. Hollannin ja Englannin rakennushistoriasta haettu ja suomeksi kaupunkipientalo -sanalla käännetty townhouse tarkoittaa pienille tonteille toisiinsa kiinni rakennettuja yksilöllisiä pientaloja.
Kaikilla on oma pieni takapiha ja yhdessä talossa asuu periaatteessa yksi perhe.
Konsepti on ajankohtainen meilläkin, sillä Helsingissä arvostellaan parhaillaan arkkitehtuurikilpailua suomalaissovelluksista. Myös Berliinissä käytiin kilpailu mallitaloista ja niille soveltuvasta korttelimuodosta, sillä talotyyppi on heillekin uusi.
Kilpailun perusteella valittiin kymmenen mallitaloa toteutusten pohjaksi. Niiden lähtökohdista kaikki asukkaat saivat muokata omasta talostaan yksilöllisen, yhteistä on vain kuuden ja puolen metrin tonttileveys.
Tonttien pinta-ala puolestaan on vain 150-250 m2 mutta asuntojen 220-540 m2, joten viherpiha vaatii kerrosten nostoa korkeuksiin. Esimerkiksi mallitalo I on viisikerroksinen.
Viisikerroksinen omakotitalo tuntuu tietysti hieman hurjalta, mutta tonttimaa keskustassa on kallista ja tontin pienuuden ajateltiin pitävän hintatason kohtuullisena. Aika kuvaavaa tämän projektin asukkaiden taloudelle on kuitenkin että useissa asunnoissa on oma sisäinen hissi.
Kortteli sijaitsee aivan Berliinin historiallisen keskustan ytimessä Museosaaren vieressä. Sijainnista johtuen liike- ja työtilojen osuutta on painotettu varsin paljon, ja kahta alinta kerrosta saa käyttää kokonaan kaupallisesti. Pohjakerrokseen voi myös rakentaa autotallin.
Kohde on myös osa Itä-Berliinin palauttamista toista maailmansotaa ja muuria edeltäneeseen kaupunkirakenteeseen. Eikä kovin paljon kauemmaksi Itäsaksan valtavista kerrostalokomplekseista pääsisikään.
Täysin yksilölliset, suureelliset kaupunkipientalot entisen Itä-Berliinin keskustassa tuntuvat suorastaan symboloivan siirtymistä individualismin ja markkinatalouden aikakauteen.
Yhden perheen asuttamat suuret pientalot eivät kuitenkaan ylläpidä samaa urbaaniuden ja palvelujen tasoa kuin entisenglantilainen townhouse palvelijoineen ja sukulaisineen, vaikka rakentamisen aluetehokkuus sama kuin kerrostaloissa onkin. Eikä yhden asuinkorttelin rakentaminen hallintoalueille vielä näytä tuoneen ihmisiä kaupunkikuvaan.
Mallitalo I:ssä asukasmäärää on kuitenkin pyritty nostamaan erillisellä haluttaessa ulosvuokrattavalla kaksikerroksisella osalla sisäpihan puolella. Myöhemmin rakentuneilla townhouse-alueilla kerrosmäärä puolestaan on madallettu neljään.
Friedrichswerderin malliprojekti alkoi vuonna 2004 jolloin kaikki 47 tonttia varattiin viikossa. Tämän jälkeen useita muitakin townhouse-alueita on rakennettu ja rakennetaan edelleen. Berliinissä kaupunkipientaloista näyttäisi tulleen vakiintunut osa paikallista asuntotarjontaa.