Kaupunkipientaloista on viime aikoina käyty vilkasta julkista keskustelua. Koko kaupunkinpientalorakentamisen mielekkyys on kyseenalaistettu nykyisessä elämäntavassa, jossa omakotiasujalla on oma auto.
”Kaupunkipientalot uhkaavat puristua pihan ja auton väliin”, otiskoi Helsingin Sanomat vastikään pääkirjoituksensa. Kirjoituksessa tuotiin esille suomalaisten halu asua omakotitaloissa ja toisaalta se, etteivät kaupunkipientaloille suunnitellut tontit ole kiinnostaneet rakentajia.
Keskustelussa on pohdittu pientalorakentamiseen liittyviä ongelmia ja aivan aiheellisesti.
Yhteiskunnallinen muutos, elämäntapamuutokset, kaupungistuminen ja energiavaatimukset ovat pienentäneet omakotitalojen tontteja.
On puhuttu tiiviistä ja matalasta rakentamisesta, kaupunkipientaloista ja viimeaikoina Town house -konseptista.
Muutos on nähtävissä aivan arkisessakin ympäristössä ja toisaalta esimerkiksi asuntomessuilla, joilla viime vuosina on nähty runsaasti isohkoja omakotitaloja pienillä tonteilla sekä eri tavoin toteutettuja kytkettyjä pientaloja – niin myös viime kesänä Tampereella.
Oulustakin löytyy useita toteutettuja ”kaupunkipientalohankkeita”.
Näissä pienille tonteille vieriviereen rakennetuissa ja usein toisiinsa rakenteellisesti liittyvissä pientaloissa omakotitalon itsenäisyys ja rivitaloasumisen edut on katsottu yhdistyvän nykymaailmaan sopivalla tavalla.
Helsingin Sanomien ongelmana esille nostamilla kaupunkipientaloilla tarkoitettiin sellaisia, jotka on rakennettu toisiinsa sivuseiniltään kiinni, siis tiiviiksi pientaloriviksi. Tämän Town house -konseptin ja muidenkin kaupunkipientalojen toteuttaminen vaatii useimmiten tuottajamuotoisuutta, hartiapankkirakentamisena se on hankalampaa.
Pientalorakentamisen muutokseen on liittynyt ongelmia ja virheitäkin. Tiiviin ja matalan omakotirakentamisen ja sittemmin kaupunkipientalon tarkoituksena on ollut tarjota suomalaisille omakotitaloasumisen mahdollisuus tiiviissä kaupunkimaisessa ympäristössä. Tavoite on hyvä, toteutus usein ontuu.
Jotta tiiviydestä syntyisi jotakin lisäarvoa, tulisi tiiveyden ja pienen tontin kylkiäisenä tulla likeiset palvelut, kaupunkimaisuus ja toimiva joukkoliikenne.
Tiivis kaupunkipientaloalue ei kuulu maaseudulle sijoitetuksi satelliitiksi.
Ongelmaan liittyen onkin todettu, että kun Suomessa valitsee asumismuodokseen pienkotitalon, valitsee samalla autoilun.
Pientalorakentamisen kehitystyölle on ilmeinen tarve. Hyvin tiivis pientalorakentaminen tulisi pystyä sijoittamaan kaupunkimaiseen ympäristöön, ehkä myös olevan kaupunkirakenteen sisälle täydennysrakentamisena tai sitten alueille, joille rakennetaan uusi kattavan palveluvarustuksen omaava ”kaupunki”.
Ongelmia asiassa on nähtävissä. Silti uskaltaa todeta, että jo toteutetuista kaupunkipientalohankkeista osa on sellaisia, joita tullaan ihailemaan tulevina vuosina, kuten aikoinaan parjattuja rintamamiestaloalueita nykyään ihaillaan ja pidetään mitä viihtyisimpinä asuinympäristöinä.