Kauppakorkeakoulut ovat olleet menestystarina sotien jälkeisessä maailmassa. Globaalien koulutusmarkkinoiden näkökulmasta tästä sektorista on tullut yliopistoaloista merkittävin ja suurin.
Maailmassa on jo yli 12 000 kauppakorkeakoulua, jotka kilpailevat globaalisti opiskelijoista, tiedejulkaisuista ja rahoituksesta. Koulutusinstituutioista ne ovat vaikutusvaltaisimpia yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Ne ovat myös tavallisesti yliopistojensa suurimpia ja vetovoimaisimpia osia ja samalla muiden koulutusalojen rahoittajia.
Kauppakorkeakoulujen piilevä vaikuttavuus on vielä paljon suurempi. Esimerkiksi liiketaloustieteen kieli ja ajattelutapa ovat ujuttautuneet jo lähes kaikille yhteiskunnan aloille. Kauppatiede on erityisen vahva, siksi koska sillä on palveluksessaan valtava liikkeenjohdon teoriateollisuus, joka markkinoi teoriat käytäntöön konsultointina, kurssituksena, kirjoina, lehtinä ja ohjelmistotuotteina. Kauppatiede muuttaa tätä kautta globaalisti yhteiskuntanormeja, agendaa ja kieltä. Muilla yhteiskuntatieteilijöillä, esimerkiksi sosiologeilla tai valtio-oppineilla ei ole vastaavaa markkinointikoneistoa.
Luonnontieteilijöihinkin verrattuna kauppatieteilijät ja heidän teoriansa ovat myös tietyllä tavalla ylivertaisia. He voivat ja ovat muuttaneet tutkimiaan ilmiöitä. Luonnontieteilijöillehän se on pääsääntöisesti mahdotonta, josta kertovat monet aikaisempien vuosisatojen luonnontieteiden erheet. Esimerkiksi aurinko ei alkanut kiertää maapalloa, vaikka koko tiedeyhteisö niin väitti. Tuleville tutkijasukupolville jäi siis mahdollisuus korjata edellisen sukupolven väärinkäsitykset.
Kauppatieteiden vaikuttavuus yhteiskuntaan, liike-elämään sekä ihmisten ajattelumalleihin ja käytäntöihin voi olla jopa "lopullinen". Parhaimmillaan tai pahimmillaan -- katsontatavasta riippuen -- dominoivat taloustieteen teoriat toteuttavat itse itsensä, jolloin tuleville tutkijoille ei jää muuta mahdollisuutta kuin todeta tapahtunut. Esimerkiksi uusliberalistisen taloustieteen lähtökohtaa, jonka mukaan yritysjohdon tehtävänä on pyrkiä maksimoimaan omistajien osakkeiden arvoa, ei kyseenalaisteta enää juuri missään pörssiyrityksessä.
Menestyksestä huolimatta -- tai ehkä juuri sen takia -- kauppatieteitä on arvosteltu moninaisesti. Ensinnäkin on väitetty, että tutkimus on erkaantunut liike-elämän todellisista haasteista ja että siitä on tullut irrelevanttia, sisäsiittoista ja oppiainepohjaista. Koulut eivät ole ottaneet omikseen liikkeenjohtajien komplekseja oikeita ongelmia, vaan ne tyytyvät elegantteihin matemaattisiin malleihinsa. Toisaalta kouluja on syytetty liian asiakaslähtöiseksi, jolloin syvällisen uuden tiedon tuottaminen on unohtunut.
Kauppakorkeakouluja on vielä kritisoitu siitäkin, että ne eivät ole kyenneet parantamaan yritysten tai kansakuntien kilpailukykyä, vaan -- päinvastoin -- muuttaneet liike-elämän hyvät käytännöt vahingollisiksi sekä yrityksille että yhteiskunnille.
Kaikkia edellä mainittuja argumentteja on pohdittu vakavasti kauppakorkeakoulujen dekaanien maailman konferensseissa. Olen varma, että nyt kesken oleva finanssikriisi tuo vielä oman arvosteluryöppynsä, jolloin kritiikin kärkenä ovat finanssikriisin perimmäiset syyt: kauppakorkeakoulujen tuottamien liikkeenjohtajien ahneus ja näköalattomuus, teorioihin perustuvat onnettomat johdon palkitsemisjärjestelmäsovellutukset sekä kykenemättömyys ennustaa tai ratkaista finanssikriisiä.
Kauppakorkeakoulut ovat kuitenkin aina perinteisesti pärjänneet juuri taantumien aikana. Niiden koulutus on koettu turvalliseksi, johon hakeudutaan kun ajat ovat huonot. Lisäksi taantumissa on hyvää aikaa opiskella, jolloin opintonsa kesken jättäneet heräävät ennen kuin seuraava nousu alkaa.
Ottamatta kantaa siihen, kuinka ansaittua edellä kuvattu arvostelu on, kritiikin seurauksena kauppakorkeakoulut uudistuvat. Uskon, että finanssikriisin jälkeisessä ylimmän tason kaupallisessa koulutuksessa avainpainotuksia ovat terve järki, vastuullisuus ja taloushistorian uudenlainen tuleminen sekä kauppakorkeakoulujen henkilöstön moniottelijataidot.
Terve järki ja sen myötä aito kyseenalaistaminen on kaiken lähtökohta. Tätähän puuttui aivan jo huipultakin. Esimerkiksi USA:n keskuspankin entinen pääjohtaja Alan Greenspan totesi haastattelussa, ettei ymmärtänyt finanssisektorin strukturoitujen tuotteiden ja luottoluokitusten matemaattisia kaavoja. Tämä siitä huolimatta, että hänellä on kertomansa mukaan hyvin vahva matemaattinen tausta. Risuaidoilla oli kuitenkin terveelle järjelle täysin käsittämätön oletus: "Asuntojen hinnat nousevat 3--6 prosenttia vuodessa -- loputtomasti".
Toinen lähtökohta on jatkossa liikkeenjohdon vastuullisuus. Kauppakorkeakouluista valmistuu liikkeenjohtajien eliitti ja kauppakorkeakoulut jatkokouluttavat jo toimivaa yritysjohtoa. Nämä liikkeenjohtajat ovat vastuussa ihmiskohtaloista ja isoista omaisuuksista.
Kyse ei ole mistään pelistä tai nopeasta rikastumisesta, vaan yhteiskunnan kehityksen kannalta tärkeän ammattikunnan osaamisesta ja moraalista. Emme voi olla tyytyväisiä ahneisiin ja holtittomiin oman edun tavoittelijoihin, joita varsinkin Wallstreet-tyyppisissä tehtävissä on toiminut. Kauppakorkeakoulujen on jatkossa kyettävä varmistamaan myös liikkeenjohtajien korkea eettinen taso.
Kauppakorkeakouluissa on opetettu ja tutkittu aivan liian vähän taloushistoriaa. Jossain määrin tämä juontaa taloustieteilijöiden niin sanotusta fysiikka-kateudesta, joka tulee luonnontieteistä, ei yhteiskuntatieteistä. Talouden ilmiötä ei ole aidosti esimerkiksi sidottu historiallisiin konteksteihinsa. Näin on saatettu jäädä etäälle myös itse ilmiöstä. Uskon, että valveutuneet kauppakorkeakoulut satsaavat jatkossa taloushistorian opetukseen ja tutkimukseen, sillä sen tuntemus tuo sekä opettajille että opiskelijoille välttämätöntä perspektiiviä esimerkiksi kupliin ja kriiseihin.
Väitän, että kauppakorkeakoulujen dekaanit ovat herkkäkorvaisia kritiikille. Se ei varmasti vähiten johdu siitä, että alumnit ja yritykset ovat kauppakorkeakoulujen keskeisiä rahoittajia. Uskallan jo nyt sanoa, että kauppakorkeakoulujen henkilöstöstä tulee entistä enemmän bisneksen moniottelijoita. Samalla kun tuotamme uuta tietoa maailman tiedeyhteisölle, toimimme yhä enemmän liikkeenjohdon konsultteina, yritysten hallitustyössä ja koulutamme toimivaa johtoa. Ja totta kai, tuotamme vastuullista seuraavan sukupolven liikkeenjohtajien eliittiä.
Kirjoittaja on professori Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnassa. Kirjoitus perustuu Avoimen yliopiston Studia generalia -sarjan luentoon, jonka hän piti 29.4.