Pöytä koreaksi - kattauksen historiaa keskiajalta nykypäivään. Design-
museossa Helsingissä 5.2.2005 saakka.
Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin esitelty katettuja pöytiä yhtä laveasti kuin Helsingin Designmuseon Pöytä koreaksi -näyttelyssä, joka esittelee kattauksen historiaa keskiajalta nykypäivään yli kolmenkymmenen pöydän voimin. Näyttely jatkuu helmikuun alkupuolelle.
Ateriointi ei ole pelkkää nälän tyydyttämistä, vaan mitä suurimmassa määrin tapakulttuuria ja parhaimmillaan myös näköaistia hivelevää silmänruokaa. Ruoka soveltuu välineeksi moneen: sillä voi hemmotella, sitä voi mässäillä ja sille voi nirsoilla. Ruokaa voi rakastaa, inhota ja himoita. Ruokailutavat ovat kaikissa kulttuureissa hyvin keskeiset, eikä ole samantekevää, miten ruokaan kosketaan ja mitä välineitä aterialla käytetään. Suurin osa maailman ihmisistä syö yhä sormin ja toiseksi eniten on syömäpuikkojen käyttäjiä.
Joulun alus on ihanteellinen vuodenaika näyttelylle, joka esittelee toinen toistaan koreampia ja juhlavampia kattauksia. Näyttelyn näkökulma on suomalainen ja painottuu 1800-luvun jälkeiseen aikaan. Arabian, Iittalan ja Nuutajärven kokoelmat kuuluvat nykyisin Designmuseolle, ja siksipä pöydiltä löytyy myös muistoja herättäviä, tuttuja esineitä ja astioita, joita monilla on yhä kaappien kätköissä.
Pöytä koreaksi -näyttelyn idea heräsi samannimisestä kirjasta, joka ilmestyi näyttelyn yhteydessä. Neljän naisen yhteistyönä syntyi upeasti toteutettu historiallinen katsaus pöytätapoihin, arjen ja juhlan kattauksiin, lasiesineisiin, keramiikkaan, pöytähopeisiin ja -tekstiileihin. "Meidän tehtävämme oli laittaa ruoka paikalleen. Ruokakulttuuri on yhteisöllinen kulttuuri, ja tavat opitaan jo lapsena", hotelli- ja ravintolamuseon johtaja Kirsti Grönholm kiteytti.
Keskiajalla mölymäinen, röyhtäily ja hörönauru olivat hyväksyttyjä pöytätapoja. Nykyaikana opetetaan jo tuttisuisille pilteille, että aterialla pitää istua sievästi, ruoka suussa ei saa puhua eikä ruualla saa sotata. Sen jälkeen pikaruokakulttuuri tekee kaikkensa tuhotakseen lapsuudessa kylvetyt pöytätapojen siemenet. Sinappia ja ketsuppia tursuavat hampurilaiset mussutetaan suoraan paperikääreestä ja ranskalaiset kumotaan tarjottimelle, josta niitä on helppo napsia sormilla suuhun.
Nuorten pöytätapoja pöyristelevien aikuisten on parasta ensiksi tutkailla omat pöydänalusensa. Olaus Magnus väitti pohjoisten kansojen historiassaan 1555, että lasi ei helposti särkyvänä sopinut rajuihin pohjoismaisiin juomatapoihin. Olaus-herra varmaan pyörtyisi, jos hänet kiidätettäisiin aikamatkalle pörssiennätyksiä rikkovien firmojen pikkujouluihin tai lähiöpubien bakkanaaleihin!
Kirsti Grönholmin mukaan astioiden keräilystä on tullut trendikäs harrastus nuoren väen keskuudessa. "Nyt ei niinkään haluta kerätä yhtä astiastoa, vaan luodaan omia, eri lähteistä kerättyjä kokoelmia."
Kattausten ja pöytätapojen historia on niin hauska ja kiehtova, että keräilijän nälkä kasvaa syödessä. Esimerkiksi tuikitavallisella haarukalla on kutkuttava historia.
Haarukkaa edelsi ruuvimeisselin näköinen syömäpiikki, jota käytettiin apuna ruuan pilkkomisessa. Ruokaa ei pistetty suuhun haarukalla vaan sormilla. Kaksipiikkinen haarukka otettiin käyttöön luultavasti Bysantissa, josta se levisi Italian hovien kautta muualle Eurooppaan. Haarukka oli 1500-luvulla vielä outo kapine, eikä sitä kaikkialla katsottu suopein silmin. Pientä piikikästä syömäasetta pidettiin jopa paholaisen työkaluna. Martti Lutherin kerrotaan pyytäneen Jumalaa varjelemaan häntä haarukoilta!
Vihiä keskieurooppalaisen ruokailukäytännön toteutumisesta Suomessa on saatu muun muassa kirkkojen seinä- ja kattomaalauksista.
Tornion kirkon holvimaalauksessa vuodelta 1688 Kaanaan häihin kokoontuneen hääporukan eteen on katettu tinalautasten, pikarien ja veitsien lisäksi rinkilöitä ja leipiä. Pöytää peittää pitkä liina ja lattialla on rivi viiniruukkuja.
Nykypäivän äidit saisivat slaagin, jos kotiväki alkaisi käyttäytyä kuin Kaanaan häissä. Hääväki istuu kyllä siivosti, mutta kuninkaalla on kyynärpäät pöydällä ja pari häävierasta kourii paljain käsin ruokaa lautasilta. Poskien punoituksesta päätelleen viiniruukkuja on kallisteltu ahkerasti.
Koska syötiin sormin, kädet pyyhittiin pöytäliinoihin. Myöhemmin yleistyivät vesikannut, pesuvadit ja käsipyyhkeet, joita palvelijat ojentelivat herrasväelle. Muistumia näiltä ajoilta ovat valkoiset liinat, joita tarjoilijat yhä kantavat käsivarrellaan.
Joulun lähestyessä on hauska tietää myös kuumennettujen viinien historiasta. Ruotsi-Suomen valtakunnassa vain maalliset ja kirkolliset suurmiehet, saivat juoda oikeaa viiniä.
Viinien maustaminen unohtui 1600-luvulla muualla Euroopassa, mutta tapa säilyi Suomessa ja Ruotsissa. Pöytä koreaksi -kirjassa on makuhermoja kutkuttava selvitys, kuinka kuumennettua punaviiniä valmistettiin Den Swenske kocken -keittokirjassa vuodelta 1837.
Sokerilla, muskotinkukalla, mausteneilikalla ja kanelilla maustettua viiniä hehkutettiin lämmittimessä, sokeritoppaa sulatettiin hopearitilällä lämmittimen päällä, viini sytytettiin palamaan, ja sokeri sai sulaa hetken liekeissä ja kuumenevan viini höyryissä. Juuri ennen tarjoilua juomaan lisättiin manteleita, rusinoita, madeiraa ja arrakkia.
Näin syntyi "glögg", suomalaisittain glögi.