Kat­sot­tua-ko­lum­ni: Rockin riemu tar­vit­see seinät – tänä iltana te­le­vi­sios­sa avautuu The Cavern Club

Pekka Eronen katsoo ja kertoo, mitä kannattaisi katsoa. Tänään kannattaa nauttia annos musiikkitunnelmaa, jollaista ei näinä aikoina pääse kokemaan.

Legendaarinen liverpoolilainen yökerho oli 60-luvulla suosittu klubi. Siellä esiintyneet The Beatles, Rolling Stones ja Elton John.
Legendaarinen liverpoolilainen yökerho oli 60-luvulla suosittu klubi. Siellä esiintyneet The Beatles, Rolling Stones ja Elton John.
Televisio

Kun uudenkarhea Sielun veljet räväytti ensimmäiset, armottomat soinnut Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla maaliskuussa 1983, osa yleisöstä painui pian narikan kautta kotiin. Me paikalle jääneet tunsimme, kuinka kunnianarvoisan salin seinät pullistuivat kohti Suomi-rockin tulevaisuutta.

Kun englantilainen Tindersticks 27 vuotta myöhemmin saapui fanien pitkän odotuksen jälkeen herkistelemään Suomeen ja Tavastialle, oli tunnelma harras kuin seuroissa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä