Katso vi­deol­ta, miten Oulun tun­ne­tuin maalaus muuttui ja katosi syksyn aikana

Uudellakadulla sijaitseva kuuluisa Paska kaupunni -graffiti on jälleen maalattu piiloon. Se on kuitenkin ilmestynyt seinään aina uudelleen jo kymmenien vuosien ajan, ja niin sen odotetaan tekevän nytkin.

Suomen todennäköisesti pitkäikäisin graffiti ja Oulun kulttuuri-identiteettiä määrittelevä Paska kaupunni -teksti on jälleen maalattu piiloon Valkealinnan talon seinässä.

Yleisen tulkinnan mukaan graffiti ilmestyi paikalleen jo 1980-luvulla, kun Kauko Röyhkä julkaisi bändinsä kanssa Paska kaupunki -kappaleen.

Seinä maalataan välillä uudelleen ja taiteilut peittyvät, kunnes siihen yleensä viimeistään viikon tai parin sisällä ilmestyy uusi Paska kaupunni -teksti.

Tunnettuun seinään ei ollut maanantai-iltapäivänä ilmestynyt vielä yhtäkään tekstiä, kuviota tai tägiä.
Tunnettuun seinään ei ollut maanantai-iltapäivänä ilmestynyt vielä yhtäkään tekstiä, kuviota tai tägiä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä