Kas­vi­huo­ne käy­tös­sä koko vuoden

Nikulan perhe kokosi kasvihuoneen pellon reunaan ja sai kaipaamansa tuulensuojan, jossa istutaan talvellakin.

Nikulan kasvihuone ei ole työleiri vaan oleskelutila. Vanhat huonekalut saavat palvella kasvihuoneen kalusteina.
Nikulan kasvihuone ei ole työleiri vaan oleskelutila. Vanhat huonekalut saavat palvella kasvihuoneen kalusteina.
Kuva: Mimmi Pentikäinen

”Kiersimme grillin kanssa eri puolilla taloa ja yritimme sinnikkäästi pitää tulta yllä”, Kati Nikula muistelee.

Lumijokinen Nikulan perhe rakensi talonsa kymmenen vuotta sitten aavalle, keskelle peltoja. Puita tai pensaita ei ollut, ja piha oli tuulten armoilla.

Ruuanlaitto pihalla innosti suojaisan piharakennuksen suunnitteluun.
Kota ei tullut kysymykseen, koska se oli Katin makuun liian pimeä. Niin talon eteläpuolelle päädyttiin kokoamaan lasinen kasvihuone, joka  hankittiin valmiina osina rautakaupasta. Tosin Kati varoittaa, ettei kasvihuone ollut helppo koottava.

”Pystyyn saaminen oli huomattavasti ennakoitua työläämpi tehtävä.”
Yhdeksän neliömetrin kasvihuoneeseen mahtuu hyvin kaasugrilli keitinlevyineen sekä istuimia – ja toki pieniä viljelyksiä.

Tänä kesänä esikoispojan askartelemissa puulaatikoissa kasvaa tomaatteja ja kurkkuja, ja pikkusisarukset napsivat suihinsa jo herneitä. Myös yrtit ja koristekasvit viihtyvät laatikoissa ja ruukuissa hyvin.

Kasvihuone on oikeastaan pieni tupa, joka toi karun pihan tunnelmaan kodikkaan lisän. Perhe osaa nauttia valoisasta suojasta myös talvella, Kati kertoo.

”Ratsastamme paljon, ja pakkasilla käymme välillä juomassa kasvihuoneessa kaakaot.”
Parhaita hetkiä lasituvassa ovat toukokuiset aamut, kun lintujen konsertti on alkanut. Silloin aamukahveille ei ole parempaa paikkaa.

Keskikesällä kasvihuone on usein turhan kuuma istumiseen. Siksi sen viereen on taivasalle rajattu oleskelutila, pajuaidan avulla.

”Pöytä ja tuolit näyttivät orvoilta keskellä tyhjää pihaa.”

Kati on nauttinut aavasta maisemasta, mutta alkanut viime aikoina miettiä, miten saisi pihaansa vähän viidakkomaista tunnelmaa.

”Haaveilen, että kasvihuoneen tienoille syntyisi vähitellen luonnollisen näköinen ja vähän rehottava puutarha. En vain ole varma, mitkä kasvit pärjäisivät täällä, kun tuuli on raaka ja luntakin on talvisin välillä vain vähän.”

Suojan rakentamisen voisi aloittaa istuttamalla puita ja pensaita, esimerkiksi havuja, Kauppapuutarhaliiton Pohjois-Suomen piirin puheenjohtaja Jarmo Iso-Seppälä ehdottaa.
Myös erilaiset heinät ovat nyt suosittuja ja luovat niittymäistä tunnelmaa.

Katia kiinnostaisi myös löytää lajikkeita, jotka selviävät kasvihuoneessa huolettomalla kastelulla. Täysin vaivatonta kasvia ei kuitenkaan ole, Iso-Seppälä huomauttaa.

”Kaikki elävät kasvit kaipaavat säännöllistä huolenpitoa, etenkin kasvihuoneessa.”