Kastellin liikekeskus rakennetaan uuteen paikkaan etualalla näkyvän metsikön kohdalle. Uudesta tulee vain yksi rakennus ja jonkin verran pienempi kuin neljänä rakennuksena toteutettu nykyinen.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Kastellin uutta ostoskeskusta aletaan rakentaa tämän vuoden keväällä, luultavasti huhtikuussa. Nykyinen kauppakeskus toimii siihen asti, kunnes uusi valmistuu ja avataan todennäköisesti vuoden 2027 alkupuolella.
– Ehkä voidaan puhua mieluummin liikekeskuksesta, jonka avajaiset ovat luultavasti tammi-helmikuussa vuoden päästä, sanoo Keskon aluejohtaja Jari Saarinen.