Rantsilan Kärsämänkylässä on tien vieressä hylätyn näköinen hirsirakennus, jonka seinässä komeilee ylpeästi risti. Tavallisesti se koristaa ihan erilaisia rakennuksia. Entisajan tiekirkko? Uusrahvaanomainen lomalaisten temppeli? Metsäkämppäpyhättö?
Ei mikään näistä. Tämä on kärsämänkyläläisten oma rukoushuone. Eikä se ole mikään tavallinen herran huone: kyläläiset ovat rakentaneet sen itse. Ja aikaa kului melkein yhtä kauan kuin Iisakin kirkossa.
Talo on ollut käyttämättömänä jo vuosikausia, mutta risti riippuu uskollisesti seinällä. Viimeksi talossa oli seurat viime vuosikymmenen puolivälissä.
Hulppeimmillaan talossa pitivät seuroja Temmeksen seurakunnan pappi, helluntailaiset, lestadiolaiset tai pelastusarmeijalaiset. Vaikka tilaisuuksia oli vain muutamia kesässä, vilkastuttivat ne kummasti kylän elämää.
"Tupa oli aina täynnä ja kuulijoita saattoi siellä olla jopa parisataa", muistelee Oulussa asuva Kärsämänkylältä kotoisin oleva Meimi Eloniemi. Liki kaikki kyläläiset osallistuivat niihin riippumatta siitä, kuka oli järjestäjä.
Vihkiparit eivät saaneet rukoushuoneella toisiaan eivätkä lapset nimeään, vaan sellaiset juhlat järjestettiin kotona. Myöskään virallisten jumalanpalvelusten pitopaikan kunniaa ei talovanhus koskaan saanut.
Rakennukseen ei vedetty sähköjä eikä muurattu uuneja, joten siellä voitiin olla vain kesäisin.
Talkoita ja
keräyksiä
Aluksi penkin virkaa hoitivat koivupölkkyjen nokassa olevat lankut. Myöhemmin taloon saatiin istuimet Temmeksen rukoushuoneelta. Sivuilla kiertävät penkit ovat peräisin vanhasta elokuvateatterista.
Oma lukunsa on huoneessa oleva nyt jo käyttökelvoton yli sata vuotta vanha pieni harmoni.
1890-luvulla kiertokoulun opettaja Iina Hämäläinen keräsi rahat koulun soittopeliä varten erilaisilla tilaisuuksilla ja iltamilla. Koulun loputtua kylältä harmoni siirrettiin rukoushuoneelle.
Rakennushanke lähti käyntiin vuonna 1922, kun opettaja Lyyli Leinonen kutsui koolle kokouksen rukoushuoneen rakentamiseksi.
Silloin kylältä ei ollut kunnon tietä Temmekselle tai Rantsilaan ja kirkon tilaisuuksiin oli vaikea päästä.
Kokouksessa valittiin toimikunta asiaa hoitamaan ja isännät lupasivat 130 hirttä heti kättelyssä. Sen lisäksi kerättiin rahaa listoilla ja myyjäisillä.
"Myös Amerikasta saatiin huomattavia rahalahjoituksia sinne muuttaneilta kyläläisiltä", kertoo Meimi Eloniemi.
Piirustukset hyväksyttiin vuonna 1928, mutta ensimmäiset seurat on kirjattu pidetyksi vasta vuonna 1937.
Varsinainen salvostyö annettiin kahden kyläläisen urakaksi.
Temppeliin ei koskaan jaksettu tehdä keittiön ja puhvetin puolta. Kahvit ja pullat juotiin naapurissa tien toisella puolella olevassa Raitamaan talossa.
1950-luvulla Antti Kärsämä teki talon seinällä komeilevan ristin. Myös jatkossa talkoiltiin. 1960-luvulla talo sai uuden katteen ja seinät maalattiin.
Talovanhus on kostunut, mutta ei ollenkaan homeessa. Ikkunalasit ovat ehjät, eikä niitä ole ison maailman tapaan kivitetty hajalle.
Talo rappeutuu. "Se pitäisi suoristaa ja kengittää. Kyläläiset ovat huolissaan rakennuksesta, mutta puuhamiehistä on puute. Huolehtijaa ei ole. Tuskinpa Rantsilan seurakunta ottaa taloa hoteisiinsa", harmittelee Eloniemi.
Ei käyttäjiä
eikä korjaajia
Väki karkasi kylästä. "Kun tie tuli, väki meni", sanoo Eloniemi.
Kylällä on nyt vain nelisenkymmentä asukasta. Kesällä tulee lisäksi kymmenkunta mökkiläistä.
Enimmillään kylällä oli 1930-1940-luvulla yli 300 asukasta ja 40 taloutta. Lisäksi raittia komistivat koulu, meijeri ja kauppa.
Temmes-Kestilä -tien varrella oleva kylä kuului Temmekseen, mutta kuntaliitoksen ja enklaavimuutosten jälkeen se on kuulunut toissa vuoden alusta lähtien Rantsilaan.
"Kylässä on aina ollut hyvä henki. Toisia on autettu aina tarvittaessa. Asukkaat ovat kärsämänkyläisiä, eivät temmesläisiä tai ranttisia", sanoo Eloniemi.
Väitetään, että kylässä ei ollut yhtään pakkohuutokauppaa edes pula-ajalla. Elo oli pientä ja toisia autettiin hädän tullen.
"Saattaa olla näin. Yksi tapaus on vähän epävarma, mutta todennäköisesti pakkohuutokauppa estettiin", uskoo Meimi Eloniemi.