Rotuaari Karaoke –laulukilpailu kokoaa kuluvana kesänä kolmatta kertaa karaokeharrastajat mittelemään Rotuaarin karaokemestaruudesta.
– Korona meinasi laittaa kapuloita rattaisiin. Ennätimme järjestää maaliskuussa vain kaksi osakilpailua, kun Suomi meni kiinni, eikä varmuutta tulevasta ollut, Rotuaari Karaoken puuhamies Pentti Ollikainen kertoo.
– Nyt kuitenkin näyttää sille, että saamme järjestettyä sen verran osakilpailuja kuin oli alun perin aikomuskin, ja osallistujiakin on ollut tilanteeseen nähden mukavasti, mies iloitsee.
Takana on jo kuusi osakilpailua, joissa jatkopaikkaa semifinaaleihin on tavoitellut kaikkiaan liki sata laulajaa.
– Taso on ollut edellisvuosien tapaan todella kova. Nyt jo uskallan sanoa, että tulemme näkemään ja kuulemaan huikean finaalin, Ollikainen lupaa.
Vielä ehtii mukaan
Osakilpailuja on jäljellä vielä neljä, joista seuraava järjestetään perjantaina 17.7. Toppila Klubilla kello 21 alkaen.
Lauantaina 18.7. lauletaan kilpaa Ravintola Housessa ja Utajärven Turkin Tavernassa.
Rotuaari karaoken viimeinen osakilpailu pidetään 24.7. Pub Karhunpesässä Kempeleessä.
– Osakilpailu on avoin kaikille täysi-ikäisille. Kisaamaan voi lähteä matalalla kynnyksellä. Osakilpailut ovat pääsymaksuttomia ja ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä, Ollikainen kertoo.
Osakilpailuista jatkoon päässeitä karsitaan kymmenen parasta miestä ja kymmenen parasta naista kahdessa semifinaalissa. Semifinaalit järjestetään Oulun Karaoke Barissa 31.7. ja 1.8.
Kilpailu huipentuu lauantaina 8. elokuuta Rotuaarin lavalla järjestettävään finaaliin.
”Karaoke kuuluu kaikille”
Finalistit paremmuusjärjestykseen pistää tänä vuonna kolmehenkinen tuomaristo, johon kuuluvat pitkän linjan oululaismuusikot Pekka ”Becu” Määttä, Tanja Moilanen ja Armi Tenkula. Määttä on mukana tuomaristossa kolmatta, Moilanen toista ja Tenkula ensimmäistä kertaa.
Kolmikko on hyvillään siitä, että Oulu on vihdoin saanut oman karaokekilpailunsa.
– Karaoke kuuluu kaikille ja jokainen laulaja ansaitsee hetkensä valokeilassa, summaa Tanja Moilanen.
– Oulussa on vahva karaokekulttuuri ja se tuntuu koronan jälkimainingeissa vain vahvistuvan. Ihmiset kaipaavat hiljaisen kevään jälkeen sosiaalista toimintaa, ja karaokeahan on sellaista parhaimmillaan, Määttä jatkaa.
Armi Tenkula haastaa kaikkia pienenkin karaokekipinän sisällään tuntevia mukaan kisaamaan.
– Jännityksen ei kannata antaa jarruttaa. Yleensä esiintymistä edeltävä tutina helpottaa, kun on saanut mikrofonin käteen ja suunsa auki. Biisin jälkeen on aina hyvä fiilis!
Hän tähdentää, että karao-kekisassa pärjätäkseen pelkästään ääni ei ratkaise.
– Myös persoonalla ja asenteella on merkitystä, kannattaa siis olla rohkeasti oma itsensä. Vaikutuksen tuomaristoon tekee se, että ruudun tuijottamisen sijaan esiintyy yleisölle. Kisabiisiksi kannattaa siis valita tuttu ja itselle mieluinen kappale, Tenkula vinkkaa.
Rotuaari Karaoke –kilpailun finaali houkutteli viime vuonna Rotuaarille viisisataapäisen yleisön, ja vähintään saman verran katsojia odotetaan paikalle kuluvana vuonna.
– Toivottavasti tänä vuonna yleisössä nähtäisiin myös tanssikansaa, Tenkula vetoaa.
Tanja Vähäsarja juontaa
Rotuaari Karaoke –kilpailun finaalin juontaa The Voice of Finlandista suuren yleisön tietoisuuteen ponnahtanut oululaislähtöinen Tanja Vähäsarja, joka esiintyy tapahtumassa itsekin.
– Esiinnyn Rotuaarin lavalla sekä Amarillossa pidettävillä jatkoilla. Minulta tullaan kuulemaan omia biisejäni. Jatkoilla esiinnyn akustisesti kitaran säestyksellä, Vähäsarja paljastaa.
Hän kertoo karaokekisan juontajan pestin olevan hänelle mieluinen.
– Olen itsekin aikanaan kolunnut karaokekisoja ja tunnelma niissä on ollut aivan mahtava. Uskon ja toivon näkeväni finaalissa paljon tuttuja niin lavalla kuin yleisössäkin, oululaislähtöinen, nykyisin Seinäjoella asuva Vähäsarja sanoo.