
Raahelaisella AS Moonilla on allaan huippukausi futsalin Ykkösessä. Ennen kolmea viimeistä kierrosta koko kauden sarjan kärkipäässä keikkunut joukkue on tukevasti kiinni sarjan toisessa sijassa, liigakarsijan paikalla.
Lauantaina raahelaiset saapuvat uskollisen kannattajakuntansa kera Ouluun mittaamaan piristyneen kotijoukkueen, Tervareiden nykyvireen.
AS Moonin futsal-jaoston puheenjohtaja Juho Heiskanen povaa lauantai-illan kamppailusta kuumaa ja kipinöivää.
– Joukkueilla on takanaan erilaiset kaudet. Me olemme taistelleet sarjan kärkipäässä ja Tervareilla oli vaikea alkukausi, jonka jälkeen peli on alkanut rullaamaan.
– Siellä on lauantaina paljon tuttuja vastassa ja derbyssä ei perinteisesti sarjasijoituksella juuri ole väliä.
Kaleva näyttää lauantaina 26. maaliskuuta tilaajilleen Futsal-Ykkösen ottelun Tervarit–AS Moon selostettuna monikameralähetyksenä. Pääset katsomaan lähetystä myös euron tutustumistilausta vastaan osoitteessa kaleva.fi/live.
Suora lähetys Ouluhallin palloilusalista käynnistyy kello 17.45 ja itse ottelu kello 18.
Ottelusta tulee myöhemmin tallenne.
Tyttöenergiaa tuutin täydeltä
Viikonlopun päättää Haukiputaan Heiton järjestämä perinteinen joukkuevoimistelun HaHe-cup. Jatulin matolla kisaa tällä kertaa peräti 55 joukkuetta. Kolmeen blokkiin jaettu kisaa käynnistyy kello 11 ja päättyy hieman ennen klo 17.
Kaleva näyttää sunnuntaina 27. maaliskuuta tilaajilleen joukkuevoimistelun HaHe-cupin suorana monikameralähetyksenä. Pääset katsomaan lähetystä myös euron tutustumistilausta vastaan.
Suora lähetys Jatulista starttaa kello 10.55 ja itse kisa kello 11.
Lähetyksestä tulee myöhemmin tallenne.
Tässä sunnuntain kisa-aikataulu:
BLOKKI 1
11:00 Pionit Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, yli 16-v. Harrastesarja
11:05 Xinnia Kemin Into, 16-20v. kilpasarja vapaaohjelma
11:10 Decir Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, JV-esitys
11:15 Stilla Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, yli 16-v. Harrastesarja
11:20 Elea Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 16-20v. kilpasarja vapaaohjelma
11:25 Gnistra Jakobstads Gymnastikförening, yli 16-v. Harrastesarja
11:30 Vivelia Oulun Naisvoimistelijat, yli 16-v. Harrastesarja
11:35 Firesse Oulun Tarmo voimistelujaosto, 12-14v. kilpasarja vapaaohjelma
11:40 Solina Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, yli 16-v. Harrastesarja
11:45 ONV Darla Tähdet Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, Esitys
11:50 Stellaria Nida Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 12-14v. kilpasarja vapaaohjelma
11:55 Celia Palokan Ilo voimistelu ja liikunta, yli 16-v. Harrastesarja
12:00 Team Kidella Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, 12-14v. kilpasarja vapaaohjelma
12:05 Widia Wasa Unique, yli 16-v. Harrastesarja
BLOKKI 2
12:45 Xydia Kemin Into, 10-12v. vapaaohjelma
12:50 Vive-minit x Oulun Naisvoimistelijat, 8-10v. vapaaohjelma
12:55 Avelia11 Oulun Naisvoimistelijat, 10-12v. vapaaohjelma
13:00 Araliat Taito Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 8-10v. vapaaohjelma
13:05 Elenia Kuusamon Naisvoimistelijat, 10-12v. vapaaohjelma
13:10 Diane Axolina Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, 8-10v. vapaaohjelma
13:15 Team Avelia Oulun Naisvoimistelijat, 10-12v. vapaaohjelma
13:20 Diane Axonite Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, 8-10v. vapaaohjelma
13:25 Linaria 10 Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 10-12v. vapaaohjelma
13:30 Folia Kuusamon Naisvoimistelijat, 8-10v. vapaaohjelma
13:35 Lilian Ferenia Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, 10-12v. vapaaohjelma
13:40 Vive Minit Y Oulun Naisvoimistelijat, 8-10v. vapaaohjelma
13:45 Celene Kuusamon Naisvoimistelijat, 10-12v. vapaaohjelma
13:50 Team Araliat Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 8-10v. vapaaohjelma
13:55 Luode Usva Rovaniemen Voimistelu- ja Liikunta, 10-12v. vapaaohjelma
14:00 Vive-minit Z Oulun Naisvoimistelijat, 8-10v. vapaaohjelma
14:05 Linaria X Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 10-12v. vapaaohjelma
14:10 Diane Axolite Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, 8-10v. vapaaohjelma
14:15 Avelia12 Oulun Naisvoimistelijat, 10-12v. vapaaohjelma
14:20 Araliat Talent Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 8-10v. vapaaohjelma
14:25 Lilian Finnia Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, 10-12v. vapaaohjelma
14:30 ONV Darla Timantit Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, Esitys
14:35 Linaria Y Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 10-12v. vapaaohjelma
14:40 Xeonit Kemin Into, 10-12v. vapaaohjelma
14:45 ONV Darla Starat Haukiputaan Heitto voimistelujaosto, Esitys
14:50 Celia Kuusamon Naisvoimistelijat, 10-12v. vapaaohjelma
BLOKKI 3
15:15 Violetta y Jakobstads Gymnastikförening, 12-14 Harrastesarja
15:20 Team Lixia Kuusamon Naisvoimistelijat, 12-14v. SM-sarja vapaaohjelma
15:25 Stellaria Vega Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 12-14 Harrastesarja
15:30 Delia Flare Oulun Naisvoimistelijat, 12-14v. SM-sarja vapaaohjelma
15:35 Viola Y Jakobstads Gymnastikförening, 12-14 Harrastesarja
15:40 Delia Frost Oulun Naisvoimistelijat, 12-14v. SM-sarja vapaaohjelma
15:45 Viola X Jakobstads Gymnastikförening, 12-14 Harrastesarja
15:50 Stellaria Edea Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 12-14v. SM-sarja vapaaohjelma
15:55 Xelene Kemin Into, 12-14 Harrastesarja
16:00 Delia Flash Oulun Naisvoimistelijat, 12-14v. SM-sarja vapaaohjelma
16:05 Violetta z Jakobstads Gymnastikförening, 12-14 Harrastesarja
16:10 Diosa Oulun Tarmo voimistelujaosto, 14-16v. kilpasarja vapaaohjelma
16:15 Lumiina Oulun Naisvoimistelijat, 14-16 Harrastesarja
16:20 Iksiat Nada Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 14-16v. kilpasarja vapaaohjelma
16:25 Isadora Jakobstads Gymnastikförening, 14-16 Harrastesarja
16:30 Vivella Oulun Naisvoimistelijat, 14-16v. kilpasarja vapaaohjelma
16:35 Xestia Kemin Into, 14-16 Harrastesarja
16:40 Iksiat Adea Kellon Työväen Urheilijat voimistelujaosto, 14-16v. kilpasarja vapaaohjelma
16:45 Ixia Jakobstads Gymnastikförening, 14-16 Harrastesarja