Ukrainan itsenäisyyspäivän 24.8. kunniaksi Kaleva julkaisee pääkirjoituksensa myös ukrainan kielellä. Pääkirjoituksessa Kaleva muistuttaa, että ukrainalaiset eivät tänä vuonna pysty juhlimaan itsenäisyyttään, koska sitä täytyy puolustaa asein maahan tunkeutunutta Venäjää vastaan.
"Ukrainan kansa on taistellut urheasti alusta alkaen. Tavalliset ukrainalaiset ihmiset ovat antaneet itsenäisyyden puolustamiselle kasvot. Sodan alkupäiviltä on olemassa kuvia, joissa kylänmummot olivat kokoontuneet rinkiin täyttämään materiaalipulasta kärsivälle armeijalle polttopulloja."
Ukrainan armeija on voimistunut Yhdysvaltain ja Euroopan materiaalituen ansiosta. Pääkirjoituksen mukaan tukea on myös jatkettava:
"Ukrainan tappio merkitsisi välitöntä uhkaa koko Euroopalle. Putinin aloittaman raukkamaisen sodan laajeneminen täytyy estää."
Suomenkielinen ja ukrainankielinen pääkirjoitus on vapaasti luettavissa.
Ukrainankielisen käännöksen on laatinut Rivnossa Länsi-Ukrainassa asuva Anatolii Babchuk yhdessä Kalevan Liubov Alekseevan kanssa.