Suku ja kesän keikat tuovat metallibändi Battle Beastin laulajan Noora Louhimon takaisin juurilleen Ouluun

Noora Louhimo on kulkenut keikoilla Battle Beastin kanssa seitsemän vuotta. Alusta lähtien hän tunsi, että on syntynyt lavalle ja kiertue-elämään. KUVA: Anna Pesonen-Smith
Kale! 7.6.2019 23:30
Anna Pesonen-Smith

Suku ja kesän keikat tuovat Battle Beast –bändin metallisen kovan laulajan Noora Louhimon, 30, Pohjois-Suomeen vastakin.

Hän on vastikään palannut koti-Suomeen koko Euroopan kattavalta kiertueelta. Toukokuun jälkipuolella bändi kävi vielä Venäjällä kahdella keikalla.

– Taakse jäi juuri 15 eri maata. Kiertue oli menestyksekkäin tähän asti ja sen huomasi muun muassa siitä, että keikkapaikat olivat vaihtuneet isommiksi, Louhimo kommentoi tuoreeltaan.

– Yleisö oli äänekkäintä Pariisissa ja Barcelonassa. Stuttgartissa oli taas suurin määrä kuulijoita paikalla.

Euroopan kiertue kesti kuusi viikkoa. Sen ajan bändi ja muut tarvittavat ihmiset – yhteensä parikymmentä henkilöä – asuivat kaksikerroksisessa bussissa, jonka yläosassa nukuttiin ja alakerrassa vietettiin sosiaalista elämää.

– Kun keikka oli ohi, pakattiin bussi ja asetuttiin yöpuulle. Bändin ja muiden nukkuessa kuskit ajoivat seuraavaan paikkaan.

Kiertueiden vakiovitsaus on niin kutsuttu bussiflunssa, jonka saa ensin yksi matkustaja ja kiertävän ilmastoinnin kautta tavallisesti kaikki muutkin. Matkalla ehtii kuitenkin levätä, eikä pienten vilustumisten anneta häiritä lavaesiintymisiä millään tavalla.

Maaliskuussa ilmestyi Battle Beastin viides studioalbumi No More Hollywood Endings. Eurooppaan lähtöä ennen bändi teki muutaman kotimaan keikan. Suomessa Turku ja Louhimon nykyinen kotikaupunki Tampere olivat ensimmäisenä loppuunmyytyjä. Oulun Teatrialla yleisöä oli mukana 2200 henkeä.

– Aina kun ollaan pohjoisessa tai juuri Oulussa, niin porukkaa kyllä riittää. Varmasti ihmisiä tulee kaupunkiin lähikunnistakin, Louhimo arvelee.

Louhimo ”kävi syntymässä” Raumalla, mutta hänen juurensa ovat Oulussa. Sieltä ovat hänen isovanhempansa ja vanhempansa, velikin on syntynyt Oulussa. Tänä päivänä kaupungissa asuu edelleen Louhimon tätejä ja serkkuja.

Louhimo on aina pitänyt Oulusta ja hän kertoo monien lapsuusmuistojensa liittyvän siellä mummuloihin ja Markkuuseen isänsä vanhempien mökille. Nykyisin laulajan tuovat pohjoiseen edelleen suku tai keikat – seuraavaksi kesäinen Rock in the City -festivaali, joka kiertää Suomea.

Battle Beast -bändi on seuraavaksi keikalla Oulussa Rock in the City -festivaalilla lauantaina 29.6.2019 klo 20.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle.

MAINOS

Kommentoi

Mikä vimma on aina omia joku kuuluisuus itselleen? Aika monella asuu sukulaisia tai esivanhempia milloin missäkin, eikä se tee julkkiksesta sen enempää oululaista kuin suomalaistakaan (ruotsalaiset urheilijat esimerkkinä)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti Battle Beast tai joku muu suomalainen heavy metal bändi edustaa vielä Suomea Euroviisuissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Suomella menee ihan hyvin ja suomalaiset ovat myös hyvin arvostettuja ihmisiä maailmalla. Osa aloittajan mainitsemista ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image