Idolsissa räppäävän Leon koko elämä on sekaisin, mutta nuorella miehellä on unelmia

Muhoksella asuva Leo Pakarinen on tullut tutuksi tänä syksynä Nelosen Idols-laulukilpailusta. KUVA: Maija Pylväs
Kale! 8.11.2018 9:51
Maija Pylväs

Löytölapsena Suomeen adoptoitu Leo Pakarinen, 16, esittää omia rap-kappaleitaan suurelle yleisölle Idolsissa. Leon koskettavat räpit saavat yleisön mylvimään. Hitaasti innostuvan tuomarin Jone Nikulan on kuultu povaavan nuorelle miehelle kisan suurinta menestystä.

Muhoksella asuvan Leon tie Idols-lavoille on ollut kuoppainen. Villien teinivuosien aikana hänet huostaanotettiin adoptioäidiltään Hyvinkäältä perhekotiin Muhokselle.

– Tiesin, että lähtö tulee jossain vaiheessa. Totta kai siinä oli sellainen pieni pyöritys päällä, kun edessä oli uudet olosuhteet, hän muistelee sitä, miten poliisit ja sosiaalityöntekijät tulivat hakemaan hänet kesken koulupäivän.

Muhoksella Pakarinen opiskelee lukion ensimmäisellä luokalla, mutta pääkaupunkiseudulle äitiään, pikkuveljeään ja kavereitaan tapaamaan matka käy lähes viikoittain. Opinnot etenevät hyvin hitaasti, sillä myös Idolsin vuoksi aikaa tulee vietettyä nyt enemmän etelässä.

– En koe, että opinnoilla on niin kiirettä, sillä ne ovat niitä asioita, joita voi viimeistellä myöhemminkin.

Lapsesta asti räppiä kuunnellut Pakarinen innostui hakemaan Idolsiin hyvän ystävän äidin kannustamana. Lopulta tie on vienyt koelauluista jatkoon aina semifinaaleihin asti.

– En ajatellut, että pääsisin näin pitkälle. On ollut todella opettavaista, kun on päässyt työskentelemään taustajoukkojen kanssa.

Tällä hetkellä nuoren miehen tulevaisuudensuunnitelmat ovat kuitenkin niin auki kuin vain mahdollista.

– Nyt kun koko elämä on vielä sekaisin, niin pitää katsoa pikkuhiljaa, mille alkaa. Mutta kyllähän minulla unelmia on.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.

MAINOS

Kommentoi

Perhekotinuorilla on usein hyvin synkät ajatukset tulevaisuudesta, on ihanaa että Leo voi esimerkillään näyttää että kuka vain voi saavuttaa paremman tulevaisuuden, kehittää itseään, ehkä menestyä... Lähtökohdat voi olla rikkinäiset, nuorena on tehty virheitä, mutta asioiden ei ole pakko jatkua samanlaisina. Toivottavasti Leo siis menestyy ja hänellä on rinnallaan tukevia ja välittäviä aikuisia jos menestystä tulee (tai vaikkei tulisikaan).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Elämä on sekaisin
Leo, naurahtaa!
Leolle, tän tekaisin
Leota, laulattaa!
Löytölapsi Räppää
Leo, innostuu!
Lavalle,nyt käppää
tää naurusuu!
Elämä on sekaisin
unelmia, vain..
Leolle, tän tekaisin
valmiiksi sain!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakarinen on kyllä hyvä, mutta ei tarpeeksi ja parantamista on paljon. Nuori ja kokematon. Laulajien taustoja ei saisi kertoa, koska Pakarinenkin on saanut lohtupisteitä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten nuori sitten voisi olla kokenut?? Vain tekemällä oppii, hienoa että on lähtenyt kisaan. Jos ei ole mielestäsi tarpeeksi hyvä niin anna äänesi jollekin muulle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Leo ei tarvi mitään lohtupisteitä! Hän on koko kisan paras ja iästään huolimatta järkyttävän hyvä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Leolle hyvää menestystä idols kilpailussa kovasti,ei elämä ole aina hymyillyt,mutta jospa nyt pojalla on onnea toivotaan niin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Leo, sinulla on aikaa myös niille unelmien toteuttamiselle. Toivottavasti arjen runko ja ote siihen vie sopivasti, on se sitten koulu tai musiikin esittäminen, tekeminen.

Aikuiset, pidetään nuoristamme huolta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

266 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko menee ruokaan

No kylläpä oli taas aloitus. Nyt Lidlin kannattajat voivat taas avata sanaisen arkkunsa. Meidän perheessä ei ole koskaan... Lue lisää...
hyvää kotimaista

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image