Ei tarvitse olla missi: Hit­saa­ja­mes­ta­ri Jennamaria on me­tal­li­nais­ten kalenterissa elokuun tyttö

Elokuun tytöllä Jennamaria Mustajärvellä on neljä erilaista metallialan tutkintoa, joista tuorein on hitsaajamestarin ammattitutkinto. KUVA: Lisa McWhirter
Kale! 16.9.2018 19:56
Vilma Kaikkonen

Hitsaajamestari Jennamaria Mustajärvi, 32, on ainoana pohjoisen naisena mukana ensimmäisessä metallinaisten kalenterissa. Hyväntekeväisyyspohjalta tehtävän kalenterin koko tuotto menee Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Ry:lle.

Mustajärvi esiintyy itse kalenterissa elokuun tyttönä. Suurin syy projektiin mukaan lähtemiseen oli hyväntekeväisyys.

– Sitä on naisena aina ollut vähemmistönä tuolla miesvaltaisissa hommissa, joten ajattelin miten mahtavaa on tällainen naisenergialla toteutettava asia. Siinä yhdistyy niin monta hyvä juttua, Mustajärvi kertoo.

Metallialalla naisella täytyy Mustajärven mukaan olla hyvä huumorintaju ja oikeanlainen kiinnostus alaan. Hänen mielestään miesvaltaisessa yhteisössä on kuitenkin rento työskennellä ja asiat voi aina sanoa suoraan.

– Kun opettelee hyväksi niin pärjää. Olen kokenut että monesti täytyy osata se 110 prosenttia, Mustajärvi naurahtaa.

Mustajärvellä on alla lukion lisäksi neljä erilaista metallialan tutkintoa, viimeisimpänä hitsaajamestarin ammattitutkinto (EAT). Hän työskentelee nykyään Oulussa LVI-asentajana ja putkihitsaajana.

Kalenteriin mahtuu mukaan levyseppähitsareita, putkiasentajaa, putkihitsaajaa ja sekä työnjohtajaa. Ajatuksena on nähdä tavalliset ja aidot naiset työn teossa hyvän asian puolesta.

– Ei tarvitse olla malli eikä missi. Me ollaan ihan tavallisia naisia, Mustajärvi kertoo.

Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (29)

"Ajatuksena on nähdä tavalliset ja aidot naiset työn teossa hyvän asian puolesta."

Ei tuossa olla oikeasti töissä, vaan poseerataanuläosa lähes paljaana.

Ihan hyvä kuva sinänsä, mutta olisi ollut kiva saada kuva, jossa nainen on ihan oikeasti työssä. Mutta kai nämä paljaspintaiset kuvat houkuttelevat enemmän tilaajia, ja siten enemmän rahaa hyvälle asialle.

Itsekin olen ollut miesvaltaisella alalla vuosikausia, ja totta tuossa jutussa puhutaan työympäristöstä. Hyvä ja reilu ympäristö se on ainakin ollut minulle, kun hurtti huumori ei ole heti pillastuttanut, vaan siihen on voinut vastata samalla mitalla. Kyllä sen tietää, mikä on huumoria, ja mikä esim. seksuaalista häirintää.

Jos häirintää sattui työmailla (ja sattuihan sitä joskus), olivat muut miehet joukolla puolustamassa ja sättimässä häiritsijää. Reilua ja suoraa meininkiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aion ostaa. Oikeita naisia miesvaltaisella alalla. Sitten jotku fitnesmuijat huutaa metoota jos joku jättikokoista pepaa kehuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin sitä edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Riisutaan vaatteet kalenteriin ja tehdään itsestä objekti. Luulisi, että miesvaltaisella alalla työskentelevä nainen tietäisi jotakin siitä, miten ikävää on tulla kohdelluksi ammattilaisen sijaan "tyttönä" tai tissitelineenä. Miehet on niitä ammattilaisia ja työmiehiä, naiset on koristeita.

t. toinen nainen miesvaltaiselta alalta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Naisihminen: Riisuuhan ne palomiehetkin. Noloa sinun asenteesi! Minä nostan hattua näille nuoremmille naisille. Pitää ollakin rohkeutta ja heittäytymistä. Itse en ole koskaan kokenut 25 vuoden aikana ahdistelua tai epätasa-arvoa. En usko, että kalenterin tytötkään. Itsestä pitkälti kiinni. Tsemppiä sinunkaltaisille, kellä ongelmia tasa-arvon kanssa. Naisenergiaa! T. Täti jo

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä ettei. Hitsaustyössä tarvitsee kyllä peittävämmät suojavaatteet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mustajärvi, kolmekaksi
kuumaksi, hän käy!
Oi, tule kuumemmaksi
paljon, vaik ei näy!
Onpa kuuma kaasupilli
kuumaksi, hän käy!
Täällä on, taas eräs villi
Jennaa, vain ei näy..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun ei ole mikään tulitikku ` nainen vaan komea jos näin voi sanoa.
Naisilla on monesti hyvä kädentaito
Ovat hyviä hitsareita.
Kunhan työ tehdään hyvin oli mies tai nainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Upea työnainen, ja hieno ammatinvalinta. Näyttää siltä ettei yleisö ymmärrä kuinka vaativa metalliala ammattina on. Pelkästään hitsipillin sytytys ja sammutus täytyy osata tehdä oikein, ettei tule letkupaloa tai räjähdystä. Sähköhitsi on vieläkin vaativampi. Täytyy tietää mitä on hitsaamassa, ja minkä puikon osaa valita ko. työhön. Yksityikohtiin meneminen täyttäisi kommenttipalstan hetkessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei! Kalentereita voi tilata netistä. Tai Ladek myy Oulussa :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän noita kalentereita ainakaan työpaikan seinällä voi pitää, koska ne voi loukata muita työntekijöitä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kai sitä tarvi kalenterikuvia varten vetää hernettä nenään turvavarusteiden puutteesta.
Kyllä sitä mielellään ihastelee kaunista naista ilman turvavarusteita, kuin katsoisi kuvia joissa hänellä olisi ihan kaikki turvallisuuskampe niskassa niin, että sieltä ei eroita edes onko kyseessä mies vai nainen.
Kyseessä on kalenterikuva, ei aito tilanne.
Valittakaapas joku vielä taustalla olevien työkalujen järjestyksestä, niin eiköhän siinä ole seuraavalle lukijalle tarpeeksi internet-kommentteja sille päivää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huokaus. Onko tämä työsuojelukalenteri?! Jätetään turhat nipotukset ja nautitaan kauniista kuvista! Kyllä tytöt töissä varmaan noudattavat työturvallisuutta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä osa myyntituloista menee kohteeseen? Olisiko 3%:a lähellä totuutta.
Näissä ei tienaa kuin valokuvaaja ja kalenterinpainaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei! Äläs nyt, 90% menee Europa Donnalle, 10% menee kokonaiskuluihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mestaripa laittaisi liekkiin lisää happea. Ei tuommoisella mitään hitsata, korkeintaan noetaan pinnat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (29)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

100 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Eläkekatto voidaan toteuttaa esimerkiksi progressiivisen verotuksen kautta, jossa yli 1500€ eläkkeitä aletaan verottaa r... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image